Kun kreikkalaisen blackmetalin pioneerien uutta levyä luulee sen muutaman ensimmäisen sekunnin ajan Värttinäksi, tietää että jotain mielenkiintoista on tapahtumassa. Ehkä Rotting Christ ei sittenkään, kolmen vuoden takaisesta onnistumisesta huolimatta, ole tehnyt suoraa jatkoa edelliselle levylleen Theogonialle?
Ensivaikutelmassa piilee kuitenkin valitettavan pieni osa totuudesta. Rotting Christ on toki tehnyt omalla mittapuullaan hyvinkin kansanmusiikkipainotteisen levyn, mutta etnisten mausteiden alta paljastuu silti vanha resepti. Tavallaan AEALO onkin jäänyt jumiin samaan keskitempoiseen ruhjontaan, joka teki kuin varkain Theogoniasta mielenkiintoisen. AEALO:sta se on muovannut lähinnä kuivahkon järkäleen, jonka summittaisesti pelattu ”Antiikin Kreikasta, moi!” -kortti yrittää väkisin pitää liikkeessä.
Jos kappaleet kuten Noctis era ja Santa muerte ovat esimerkkejä siitä, mihin nykymuotoinen Rotting Christ parhaimmillaan pystyy, olkoon niin. Sen sijaan Diamanda Galásin Orders From The Deadin versioinnille ei voi olla mitään järjellisiä perusteita. Kun alkuperäisenkin kuunteleminen ylittää moninkertaisesti tavallisen kuolevaisen sietokyvyn, kuvitelkaa sama artistin itsensä esittämänä mutta hevibändi taustallaan.
