Kristinuskon vastustaminen on aina hyvä inspiraationlähde metallibändille, mutta jotain tahattoman koomista Rotting Christin satanismissa kuitenkin on. Luciferia ylistetään niin kiihkeästi ja kyseenalaistamatta, että sisällöllisesti Rituals on kuin gospelia eri päähenkilöllä. Levyn kymmeneen biisiin riittää laulua ja puhetta lähes yhtä monella kielellä. Vierailijoihin lukeutuvat ranskaksi Baudelairen runoutta lausuva Vorph Samaelista ja lähinnä elokuvatrailerin puhujalta kuulostava Paradise Lostin Nick Holmes.
Vaikka juuston määrä selvästi ylittääkin hyvän maun rajat, on tämä jo vuonna 1987 perustettu bändi vuosien varrella oppinut asian jos toisenkin. Biisit ovat tarttuvia, riffit toimivia ja Jens Bogrenin tuottaman levyn soundit ovat erinomaiset. Tekninen osaaminen ja kova työnteko eivät kuitenkaan riitä kovin pitkälle jos levy on sisällötön, ja Rotting Christilla ei tunnu Ritualsilla olevan mitään sanottavaa. Siihen viittaa myös se, että niin moneen biisiin on haettu vokalisteja ja puheääniä muualta. Ei näin Ritualsia mitenkään vastenmielistä ole kuunnella, mutta tuskin sitä tulee myöhemmin enää kaivettua esiin.