ROTTING CHRIST: Khronos

Onnetar ei ole Kreikan poikia viime aikoina muistanut. Lukuisat keikat Amerikan mantereella jouduttiin perumaan, kun keikkajärjestäjät alkoivat notkistella polviaan bändin nimestä härnääntyneille moraalinvartijoille. Managerikin otti ja lähti ennakkomaksut mukanaan jättäen bändin ihmettelemään keskelle ei mitään. Suivaantuneen bändin olisi toivonut näyttävän Khronosilla närhen ja parin muunkin eliön munat, mutta valitettavasti Khronos on se levy, jonka jälkeen Rotting Christin uraa aletaan tarkastella taaksepäin.
Triarchy Of The Lost Loversilla Rotting Christ kurkotti kruunajaissaliin ja ovet aukenivat kokonaan A Dead Poemilla ja Sleep Of The Angelsilla. Kaikki näytti olevan kunnossa. Yhtäkkiä bändi menettää linjansa ja valtaistuimen sijaan tarjotaan vankityrmää. Kahden värikylläisen ja vahvalle tunteelle perustuneen levyn jälkeen ei osata päättää, tavoiteltaisiinko vanhan koulukunnan brutaaliutta, jatkettaisiinko tunnelmilla, vai sekoitettaisiinko vaihtoehtoja. Rotting Christ on hätää kärsimässä, sillä vähätkään ideat eivät kanna ollenkaan ja se saa puristettua vain kokoelman kesyjä, pallohukkaisia lauluja. Konkaribändin olisi pitänyt ymmärtää kävellä studiosta ulos ja aloittaa uudelleen vahvemman vietin iskettyä.
Khronos ei voi mitenkään olla koko totuus. Rotting Christ tulee vielä.