ROTTING CHRIST: Genesis

ROTTING CHRIST
Genesis
Century Media

Pitkän linjan kreikkalaisen metalliveteraanin tie on kulkenut primitiivisestä black metalista melodiseen death metaliin ja takaisin. Yhtyeen musiikillinen kulminaatiopiste koettiin vuonna 1997 ilmestyneellä A Dead Poemilla, jolla rauhoittunut orkesteri – kenties Samaelin kosketinvelhon Xy:n tuotannon kautta? – sai rönsyilevät ideansa tuotettua kompaktiin ja sulavaan muotoon.

Valitettavasti Rotting Christ ei ole yltänyt samalle tasolle A Dead Poemia seuranneilla pitkäsoitoilla Sleep Of The Angels (1999) ja Khronos (2000), vaan on päätynyt kierrättämään vanhoja ideoita. Sama laulu jatkuu Genesisin alkupään materiaalissa. Kappaleet junnaavat paikoillaan ja koukut ovat harvassa, eikä moni varmastikaan muista vuoden kuluttua kappaleita Quintessence ja Nightmare. Oudosti Genesis tuntuu puhkeavan kukkaansa mitä pidemmälle levyllä edetään. In Domine Satanas hypnotisoi kuulijan mantrana toistettavan tittelinsä kautta. The Call Of The Aethyrs riffittelee thrash metallisesti puolestaan varhaisen Destructionin hengessä, mikä ei ole lainkaan paha asia. Levyn päättävä Under The Name Of Legion loppu tunnelmoi koskettavasti, mikä saa kaiholla muistelemaan A Dead Poemin huippuhetkiä.

Genesis jättää kaksijakoisen olon. Toisaalta kehnot sävellykset ovat syöksemässä levyä unohduksen solaan, mutta sen vastapainoksi sen musiikilliset huippuhetket ottavat kuulijan syleilyynsä lumoavalla tavalla eikä Genesisin onnistunut miksaus jätä toivomisen varaa. Sitä vastoin levy olisi kaivannut näkemystä omaavan tuottajan. Mihin jäi Xy?