Tamperelaisen melodista punkrockia veivaavan Sad Days Indeedin debyytti ei ole aivan valmis paketti, mutta ei myöskään pöllömpi pelinavaus. Yhtyeen punk tuo mieleen kotimaan kollegoista etenkin Manifesto Jukeboxin, sillä molemmat ovat Leatherfacensa kuunnelleet, mutta Sad Days Indeed on liikkeellä piirua melodisemmin ja pehmeämmin.
Eniten tätä levyä vaivaa turha varovaisuus, joka kuuluu etenkin Jarkko Haapalan hieman ponnettomasta laulusta, mutta myös turhan kesysti möyrivistä kitaroista. Kertaakaan levyn aikana ei nimittäin tule hämmentynyt tai säpsähtänyt olo, ja sehän ei punk-kiekolla käy päinsä. Bändin valttina olevaa melodisuuttakin pitäisi korostaa entisestään, mikä hoituisi lisäämällä ja hiomalla stemmalauluja, jotka tällaisenaankin värittävät levyä hienosti.
Asiat eivät kuitenkaan ole huonosti, sillä Sad Days Indeedillä tuntuu olevan erittäin terävä sävelkynä. Levylle on riittänyt useita tarttuvia biisejä, jotka vain kaipaisivat jäntevämpää lihaa ympärilleen. Eiköhän sitä keikoilla saada, ja toivottavasti seuraavalla levylläkin.