SAGE FRANCIS: A Healthy Distrust

Arvio julkaistu Soundissa 02/2005.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.
Sage Francis tuntuu kiinnostavan kovasti monia musiikinharrastajia, jotka eivät juurikaan ole kiinnostuneita hip hopista. Hän on monien kollegoidensa tavoin löytänyt tiensä laaja-alaisesti indie- ja underground-ilmiöistä nauttivien kuuntelijoiden levyhyllyihin.

Arvio

SAGE FRANCIS
A Healthy Distrust
Epitaph

Sage Francis tuntuu kiinnostavan kovasti monia musiikinharrastajia, jotka eivät juurikaan ole kiinnostuneita hip hopista. Hän on monien kollegoidensa tavoin löytänyt tiensä laaja-alaisesti indie- ja underground-ilmiöistä nauttivien kuuntelijoiden levyhyllyihin. Tottakai on hauskaa kuunnella honottavaa valkoista miestä, joka rakastaa arvoituksia, sanaleikkejä ja vitsejä, kieltä, ja kuulostaa kaupan päälle helvetin vihaiselta.

Sage on sukkela, terävä ja huvittava, kuivaa huumoria suosiva tosikko, varsinainen nörtti, joka on itseriittoisista teksteistään tunnustettu. Suuri osa MC:n viehätyksestä paljastuukin kirjoitettuun sanaan tutustumalla, sillä musiikki palvelee lähinnä lavasteiden roolissa. Mikrofoni on päässyt poikkeuksellisen helpolla: sylki ei tahdo lentää.

Sage on pohjimmiltaan eräänlainen toisen sukupolven itsetietoinen taiteilija, remiksaaja, teräväsilmäinen tarkkailija, oikein kollaasitaiteilija, joka peilaa itseään muiden raakaan itseilmaisuun. On kuvaavaa, että saatesanoissa lainataan niin Charlie Parkeria ja Vincent Galloa kuin Albert Einsteiniakin, jonka mukaan luovuudessa on kyse lähteiden piilottamisesta! Sage hioo ja harkitsee omia sanojaan ylettömän paljon siihen nähden, että suurin osa lopputuotteesta on ainakin muodoltaan ja esitystavaltaan, jos ei sisällöltäänkin, aina samanlaista, tasalaatuista ja kilttiä.

Meluisa A Healthy Distrust ei ole uskollinen verse-chorus-verse-rakenteelle, mutta se on satunnaisista mielenkiintoisista käänteistään huolimatta soinniltaan selvärajainen ja arvoitukseton. Sagen tekstien luova, älyllinen momentti ulottuu harvemmin musiikkiin: jako biitin ja MC:n välillä on selkeä, ja vuorovaikutus tuottajien kanssa on kaikkiaan vähäistä. Nämä kappaleet voisi hyvin esittää minkä hyvänsä musiikin päälle.

Sagella ei tunnu olevan järin syvää otetta musiikkiinsa: sen dynamiikka on kehittymätöntä, eikä ylivertainen kirjoittaja osaa millään esiintyä ilman isoja rumpujaan. Sixtoon ja Aliasin kaltaisien tuottajien biitit takaavat levylle yhtenäisyyden ja antavat sille umpimielisen loppusilauksen, joka muistuttaa yhtä lailla Sagen ilmeisistä kollegoista kuin hänen varhaisista afrikkalaisista edeltäjistäkin. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa