Brittimedia löytää säännöllisesti Lontoosta tai Bristolista ”uuden soundin”, josta kuhista. Ilmiö tulee aina kuin hyökyaalto, ja ampuessaan vanhan pirstoiksi avaa tien ennenkuulumattomalle tavalle käsitellä ja käsittää musiikiksi järjestettyä ääntä.
Tänään esimerkiksi drum’n’bassiin ja triphopiin viitataan kuitenkin useimmiten imperfektissä. Muutamat kovat tekijät pysyvät aktiivisina, mutta uudet taiteellisesti kestävät jäljet ovat harvassa.
Tuorein taikasana sikäläisen elektron piirissä on dubstep, ja senkin kohdalla vallankumous alkoi jo parissa vuodessa syödä lapsiaan. Burialin ja James Blaken tekemisiä toki sietää seurata, jos urbaani musiikki kiinnostaa, mutta esimerkiksi Skream ja Sbtrkt taitavat unohtua aika pian.
Heimonaamion taakse piiloutuva Sbtrkt eli lontoolainen Aaron Jerome hallitsee muodon, mutta sisältö jää ohueksi. Hän osaa ajaa perus-elektro-soundien ja ulisevan laulun sekaan taitavasti valikoitujen lyömäsoitinten kuten sormipianon, marimban ja kellopelin ääniä, Commodore 64 -maailmaan vieviä tehosteita ja naivistisia synasävelkulkuja. Kunnolla tarttuvia biisejä hän ei silti osaa tehdä. Vahvinta ilmaisu on kun seokseen kaatuu funkia ja soulia, kuten Right Thing To Do todistaa.