THE SERVANT: The Servant

THE SERVANT
The Servant
Prolifica

Dan Black kuuli jo varhain isänsä Beatles-, Stones- ja Dylan-levyjä. Vähän myöhemmin oma kiinnostus suuntautui Princeen ja Jane's Addictioniin, kunnes Bowie, Lou Reed ja hiphop kolahtivat maalaispojalle. Tuo kaikki kuuluu tavalla tai toisella Lontoosta toimivan The Servantin musiikissa.

Lauluharmonioiden kultaamat melodiat ovat niin tarttuvia, että kvartettia luultavasti tullaan kuulemaan enemmänkin, ei vähiten radiossa. Monissa kappaleissa on kovaa potentiaalia. Spinetin, bongojen ja akustisten kitaroiden leimaama Liquefy liimautuu päähän brittipopin parhaita perinteitä tulvivalla nätillä kertosäkeellä. Avausraita Cells junnaa itsensä cortexiin tanakammalla rytmikuviolla ja Beautiful Thing huokuu liki madnessmaista lontoolaisuutta puoli-funkysti jytäävän Devilin lainatessa Robert Johnsonin blues-kuvastoa. Myös Jesus Says viittaa mustalle puolelle klavinetteineen ja slideineen. Glowing Logos päättää levyn lähes pinkfloydmaiseen teokseen.

Yleisestä pop-klassisuudesta huolimatta laptoppia ja kitaraa soittavan Blackin ja Steve Dubin tuotanto värittää puoliakustista ja moniulotteista sointia elektroniikalla niin, ettei homma tunnu "kitarabändiltä". Blackin korkealle yltävä ääni erottuu massasta, mutta muistuttaa samalla brittiläisen pop-tradition kellokkaista.