Perustaltaan Green Dayn, Bad Religionin tai kotoisen The Knobin lailla neopunkinen turkulaisbändi So Called Plan sekoittaa ensialbumiinsa aineksia, jotka tekevät Suburban Symphonysta hieman enemmän kuin tavanomaisen punklevyn. Sävellyksellisesti yhtye ei melodista punkiaan erityisemmin varioi, mutta sovituksilla biiseihin rakennetaan keskimääräistä kiinnostavampaa kuorrutusta.
Levy käynnistyy dramaattisella, lähes progemetallisella Introlla. Same About The Sorrow’lla siirrytään riffaavien syntsien pohjustamana punkrockiseen kaahaukseen, jota riittää jatkossa formulan yksioikoisuuden paljastumiseen saakka. Kiekolla on kuitenkin hyvät hetkensä. Music Boxin popmelodisuus lähestyy Weezeriä ja Right Directionilla metalli ja lievä thrash-ärjyntä yhtyvät punkiin mainioin tuloksin. Muutamissa instrumentaalivälikkeissä So Called Planin otteisiin fuusioituu jopa Musen sukuista mahtipontista uusklassisuutta.
Suburban Symphonyssa So Called Plan on tehnyt yhdenlaisen harvinaisuuden – genrelleen uskollisen ja silti monikerroksisen punkalbumin, joka ei paljasta koko olemustaan kertakuuntelulla.