THE SPYTONES: Dead Note Theory

Arvio julkaistu Soundissa 9/2011.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Suomessa jo vähintään kolmannessa sukupolvessa rehottavan rautalankakulttuurin pelkistetyn instrumentaali-iloittelun liiankin yhdenmukaisista ja puritaanisista levytyksistä nousee The Spytonesin teemalevytys komeasti toiselle tasolle.

Arvio

THE SPYTONES
Dead Note Theory
Arctic Noir Records

Suomessa jo vähintään kolmannessa sukupolvessa rehottavan rautalankakulttuurin pelkistetyn instrumentaali-iloittelun liiankin yhdenmukaisista ja puritaanisista levytyksistä nousee The Spytonesin teemalevytys komeasti toiselle tasolle. Mustan elokuvan muudeilla herkutteleva Dead Note Theory rikastaa suomettuneita Shadowsin ja Venturesin rautalankakuvioita enimmäkseen omilla sovituksellisilla kikoillaan sekä elokuvamusiikkia peilaavilla sirpaleilla. Suoria Barry- ja Mancini-covereita on vain kaksi ja Morriconen huuliharppukin jätetään etäiseksi hommage-sävyksi.

Kosketinsoitinten ja varsinkin Farfisa-urun soundipanos tuo Spytonesin lähemmäksi Laika & The Cosmonautsin musiikillista maailmankuvaa, mutta sävytykset ovat tarkemmin linjatut kuin esikuvallisen orkesterin villeissä bonk-kuvioissa. Levyn tyylitajuinen kokonaisuus, aurinkoisen surf-twangin vieminen synkemmille sivukujille, kaikuu hienosti kuvitteellisissa kylmissä stukkoseinissä ja sisällyttää soundiin hienoja akustisia välkähdyksiä ja thereminin kaltaisia ylimaallisia fiiliksiä. Rytmipalat ja slovarit vuorottelevat luontevasti sepitteellisen soundtrackin musiikillisten mielikuvien kirjossa.

Lisää luettavaa