STEVE WYNN: Static Transmission

Arvio julkaistu Soundissa 03/2003.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Steve Wynn johti lähes koko 80-luvun ajan upeata Dream Syndicatea. Ensimmäisen sooloalbuminsa Kerosene Manin Wynn julkaisi pari vuotta Dream Syndicaten vuonna 1988 tapahtuneen hajoamisen jälkeen ja nyt käsillä on jo noin kymmenes pitkäsoitto.

Arvio

STEVE WYNN
Static Transmission
Blue Rose

Steve Wynn johti lähes koko 80-luvun ajan upeata Dream Syndicatea. Ensimmäisen sooloalbuminsa Kerosene Manin Wynn julkaisi pari vuotta Dream Syndicaten vuonna 1988 tapahtuneen hajoamisen jälkeen ja nyt käsillä on jo noin kymmenes pitkäsoitto. Static Transmission on vahvaa jatkoa Wynnin Exile On Main Streetiksi kutsutulle tuplalevylle Here Come The Miracles.

Arizonan Tucsonissa Giant Sandin ja Calexicon tuottajan avustamana on syntynyt nippu maanläheisiä biisejä, joiden toteutuksesta vastaa Wynnin taustalle vakiintunut Miracle 3 Green On Redissä vaikuttaneella kosketinsoittaja Chris Cacavasilla vahvistettuna. Bändin positiivisimmaksi osatekijäksi erottuu basisti Dave DeCastro, jonka soitossa on likimain Lou Reedin luottobasisti Fernando Saundersin veroista syvyyttä.

Instrumentaatioltaan lähes John Lennonin Imagine-albumin niukkuudella soiva What Comes After on albumin hallittu avaus. Linda Pitmonin koliseva rumputyöskentely ja Jason Victorin piikkilankainen ja wah wah -efektinen kitarointi saavat Candy Machinen tulemaan kuin toisesta maailmasta. The Ambassador Of Soul on silkkaa singer-songwriter -aineistoa. Keep It Clean puhdistautuu kulmikkaaksi kvasifunkyksi ja California Style soi kuin länsirannikon vastine Velvet Undergroundille.

Tasaisen laadukkaan Static Transmissionin kiihkein rock'n'rollsysäys tulee trippikitaran terästämästä Amphetaminesta. Fond Farewell vie levyn viralliseen päätökseen Velvet Undergroundin sukuisella groovella. 

Lisää luettavaa