THE STREETS: Computers And Blues

Arvio julkaistu Soundissa 3/2011.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.

Jos välinpitämättömän valikoivasti piraattiradiosoundeja parittanut Original Pirate Material (2002) materialisoituikin tyhjästä, se ilmaantui otolliseen aikaan, pian saarivaltiota ravistelevan grime-huuman kynnyksellä.

Arvio

THE STREETS
Computers And Blues
679 Recordings

Jos välinpitämättömän valikoivasti piraattiradiosoundeja parittanut Original Pirate Material (2002) materialisoituikin tyhjästä, se ilmaantui otolliseen aikaan, pian saarivaltiota ravistelevan grime-huuman kynnyksellä. Mikä parasta, Manner-Euroopan ja Britannian lehdistön polvilleen pudottanut garage lite -levy puhui nuorelle suomalaisinsinöörillekin tutulla äänellä, joka tuntuu tähän päivään saakka löytäneen kaikupohjaa nopeasti hämärtyvästä massasta ammattilaistuvien työväenluokkien ja oravanpyörässä änkyttävien keskiluokkien välillä. Mike Skinnerin makuuhuonefilosofit sortuivat mitättömän valtaviin ongelmiinsa, jotka olivat liian tyhjänpäiväisiä edes suurten tarinoiden alaviitteiksi, ilman hiventäkään alistetun vastarintaa, pinnalla liitävän voitonriemua tai aidosti seinään ajaneen henkistä hajoamista.

Hajoaminen seurasi neljä vuotta myöhemmin, kun juhlat oli juhlittu ja hauskanpidosta ei ollut jäljellä edes pitoa: Skinner ajoi itsensä umpikujaan makean elämän kiroista ja helpon elämän tyhjyydestä merkitystä veistelleellä The Hardest Way To Make An Easy Living -puuskalla. Naapurinpojan identiteetti on resurssi, jonka voi kuluttaa vain kerran, ja haparoivan Everything Is Borrowed -yrityksen (2008) jälkeen tili on tyhjä. Computers And Blues voi palata viime vuosikymmenen alkuvuosiin – toiminnallisesti tyyliteltyihin, riisuttuihin biitteihin ja naiivin naurettaviin koukkuihin, joita vasten Skinnerin kuivakka karisma ja nokkela ironia kukoistavat – mutta jonkinlaisena ensimmäisen ja viimeisimmän askeleen keskiarvona viides lp saa uusia kokemuksia janoavan insinöörinkin harkitsemaan Lady Gagaa.

Lisää luettavaa