Muutaman vuoden takaisen emo-tulvan laannuttua jäljelle ovat jääneet ainoastaan genren todelliset kestonimet. Yksi sinnikkäimmistä on New Yorkista kotoisin oleva Taking Back Sunday, joka ponnahti kolmannella levyllään Louder Now (2006) jenkkilistan kakkoseksi asti. Tätä seurannut suosio sekoitti bändin pakkaa sen verran perusteellisesti, että useammat miehistönvaihdokset olivat väistämättä edessä. Yhtyeen onneksi apu löytyi läheltä, kun alkuperäisjäsenet John Nolan ja Shaun Cooper palasivat Taking Back Sundayn riveihin.
Musiikillisesti Taking Back Sunday ei ole ikinä ollut varsinaisesti kekseliäs, mutta energisyydellä ja tarttuvilla melodioilla se on pystynyt peittämään osaamisensa pahimmat aukot. Lisäksi siltä löytyy kosolti samanlaista popsensibiliteettiä kuin hengenheimolaiseltaan Jimmy Eat Worldilta, paikoin jopa rasittavuuteen asti. Punktyylinen rosoisempi lähestymistapa olisikin tehnyt Taking Back Sundaylle vain hyvää, sillä nyt puhtoinen levy vilahtaa korvien ohitse liian helposti pureksittavana.
Taking Back Sundayn suosio kotimaansa kamaralla on sen verran vakaata tasoa, että se kestää helposti yhden hittiköyhemmän levyn. Viidennelle levylleen bändi ei nimittäin ole onnistunut loihtimaan yhtäkään kappaletta, joka varsinaisesti perustelisi sen nauttiman suuren suosion. Eipä tosin olisi ensimmäinen kerta ja tuskin viimeiseksikään jää.