Äkkiä ajateltuna Demolished Thoughts -levy ei heijasta Thurston Mooren historiaa millään tavalla. Juuri siksi se tuntuu poikkeuksellisen kiinnostavalta.
Ikinuori Sonic Youth -kitaristi on julkaissut ikoniyhtyeen ulkopuolella monenlaista materiaalia. Levyjä on liki poikkeuksetta yhdistänyt viimeistelemätön soundi ja vaikea lähestyttävyys – ainakin jos ei ole tottunut noisen ja improvisaation kuuntelija. Nyt Thurston Moore on lyöttäytynyt yhteen Beckin kanssa ja tulos vie uusiin maisemiin. Demolished Thoughts -albumin musiikki soi suorastaan lempeänä friikkifolkina, joka on fiilikseltään lähempänä Beckin Sea Change -erolevyä kuin mitään Thurston Mooren tai Sonic Youthin nimissä kuulemaani.
Akustiset kitarat ja muut kielisoittimet, mietteliäs laulutapa ja hienostuneet jousisovitukset muodostavat kehyksen, jonka puitteissa on vaikea tehdä mitään ällistyttävää. Levyn aloittava Benediction kuitenkin pyyhkäisee välittömästi jalat alta. Mitään näin kaunista, jäsentynyttä ja selkeästi artikuloitua en ole kuullut aikoihin. Toki levyn muutkin laulut ovat kauniisti toteutettuja, mutta eivät edes lähellä avausraidan tasoa.
Aivan kokonaan Thurston Moore ei ole pystynyt menneisyyttään pyyhkimään pois. Pitkä Blood Never Lies -kappale nilkuttaa eteenpäin kuin rockyhtyeelle tehty demo. Kaiken lisäksi sen säkeistön melodia on lähes sama kuin Dirty Boots -klassikon. Myös Illuminine-laulusta saisi helposti muokattua hienosti junnaavan rockraidan.
