Levyarvio: Unen ja valveen rajamailla – Thurston Moore karttaa tavanomaisuuksia kitaraa soittaessaan

Arvio julkaistu Soundissa 3/2022.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Arvio

Thurston Moore
Screen Time
Southern Lord

Hypnagogiassa, unen ja valveen rajatilassa, ihminen liikkuu tietoisen ja tiedostamattoman rajamailla. Todellisuus on yhä läsnä, mutta arjen logiikka ontuu. Naulakossa roikkuva takki voi muuttua ihmiseksi, saatat kuulla jonkun puhuvan sinulle tai saada muuten yllättäviä ideoita. Näissä valveunissa aivot käyttäytyvät poikkeuksellisella tavalla. Niissä voidaan havaita sekä alfa- että theta-aaltoja. Edelliset liittyvät rentoutuneeseen valvetilaan, jälkimmäisiä esiintyy syvän REM-unen aikana. Myös suunnittelusta, päätöksenteosta ja sosiaalisesta kontrollista vastaavan otsalohkon aktiivisuus vähentyy.

Kesällä 2020 maailma oli kuin vaipunut kollektiiviseen hypnagogiaan pandemian sulkiessa ihmiset koteihinsa. Peloissaan monet uumoilivat uutta maailmanjärjestystä. Sonic Youth -legenda Thurston Moore päätti äänittää sarjan instrumentaalisia kitarakappaleita. Niiden puitteissa Moore karttaa tavanomaisia kitaransoittotekniikoita ja keksii nipun uusia. Vaihteeksi pääosan saavat akustiset kitarat, joita hän soittaa kuin sitraa, välillä kieliä näppäillen ja toisinaan niitä lyöden. Sähköiset kitarat muodostavat taustalle pahaenteisiä droneja. Hypnagoginen lopputulos kuulostaa miellyttävältä, jopa rauhoittavalta.

Lisää luettavaa