On liki rikollista, että brittiläinen UFO ei koskaan ole yltänyt samanlaiseen suosioon kuin sen useat kollegat. Syytä voi vain ihmetellä, sillä bändin melodinen hardrock puhkuu elementtejä, joilla moni yhtye on vuollut menestystä.
Warner-levy-yhtiön alamerkkien ahkeroinnin ansiosta kuluttajien UFO-tietoisuus kasvaa koko ajan. Chrysalis Years -boksien sekä Original Album Series -sarjan rykäisyn oheen pukattiin The Complete Studio Albums 1974–1986 -kokonaisuus, joka tuo ensimmäistä kertaa saataville bändin kaikki Chrysalis-levyt samassa paketissa.
Laatikon julkaisua puolustavat pienet yksityiskohdat. Vuosina 2007–2009 operoitujen masterointien lisukkeisiin lukeutuu demoja, sinkkulohkaisuja, konserttiäänityksiä sekä muuta sälää, joista osa on ollut melko vaikeasti saatavilla.
Myös ulkoisista ansioista löytyy ihasteltavaa. Kompletistit voivat riipiä riemua aiemmin vain Yhdysvaltain-painoksissa nähdystä Force It -levyn (1975) astetta häveliäämmästä kansitaiteesta.
Kymmenen kiekon boksin annin voi karkeasti ottaen jaotella kahteen osaan: aikaan ennen kitaristi Michael Schenkerin poistumista yhtyeestä ja sen jälkeen. Kimaran aloittava Phenomenon-albumi (1974) osoittaa, kuinka tyylikkään vivahteen saksalaissankari uutti yhtyeeseen. Kosmisen ilmava Space Child sekä lavabravuureiksi itseoikeutetusti päässeet rollaavat Doctor Doctor ja Rock Bottom valottavat UFOn vahvuuksia.
Vaikka Lights Out -lätyn (1977) Love-versiointi Alone Again Or ei kehity lähellekään yhtä mystiseksi kuin originaaliesitys, äänitteen ilme on elinvoimainen. Kolossaaliseksi kasvava eepos Love To Love poreilee varsin nautittavasti.
Kelmeän 1980-luvun puolivälin jälkeen taika laimentui merkittävästi; puolivillaisen Misdemeanorin (1986) läiskyvät rytmit ovat ajoittain jopa tuskallista kuunneltavaa.
Bonus-esityksistä kiintoisimmat paikallistuvat No Heavy Petting -levylle (1976), joka täydentyy muiden muassa osuvan lempeällä tunnelmoinnilla Have You Seen Me Lately Joan.