THE WANNADIES: Yeah

Muutettuaan Ruotsista Englantiin ei Wannadies ole onneksi sisäistänyt maan pop-scenelle liki välttämätöntä mahtipontista turhantärkeyttä eikä tekotaiteellisuutta, joita ilman ei julkisuuskynnys tunnu ylittyvän. Yeah on nimensä mukaista pirteää ja persoonallista poppia, jota ei maailmassa koskaan ole liikaa.
Yeah on jaoteltu siten, että rätväkät poppaukset on sijoitettu alkuun ja viidentenä tulevan Don´t Like Youn myötä siirrytään hitaampiin tempoihin ja melankolisempiin sävelkulkuihin. Toimivalla biisijärjestyksellä kuulija on jo voitettu puolelleen ja kärpäspaperin lailla tarttuvaa I Love Myselfiä parempaa albumin aloittajaa ei ole keksittykään. Kovasti Smells Like Teen Spiritia muistuttava rytmitys ja laiskanpulskeat kitarat pitävät huolen, että biisi soi pääkopassa vielä hyvän tovin. Schlaageripuolelta String Song on vähintäänkin yhtä hieno esitys, mutta saa myös samalla toivomaan, että Yeahilla kuuluisi hieman enemmän kosketinsoittaja Christina Bergmarkin hinajaista ääntä.
Loppulevyn muutama keskinkertaisuus tipauttaa pisteitä, mutta Yeah on varmasti oiva ostos niille ruotsipopin ystäville, joille kolhoksi ja kylmäksi muuntautuneen Brainpoolin uusi levy oli pettymys ja joiden mielestä Cardigans alkaa tukehtua omaan synkkyyteensä.