Osio: Asiaa

Mastodon on jälleen studiossa – Uusi albumi syntyy tutun huipputuottajan käsissä

Atlantalainen proge/sludge metal -yhtye Mastodon on pitkin vuotta puhunut suunnitelmistaan aloittaa uuden täyspitkän äänittämisen vielä kuluvan vuoden aikana. Nyt nelikko on lopulta päässyt studioon ja aloittanut Once More ’round The Sun -albumin (2014) seuraajan äänitykset.

Toni Wirtasen käsikirjoittama sotasarjakuva julkaistiin tänään – “Palavaa rautaa ja kunnon rytinää Karjalan kannaksella”

Apulanta-yhtyeen Toni Wirtasen ja sarjakuvapiirtäjä Marko Tiaisen yhteisprojektina syntynyt Sturmiässä – Vänrikki Börje Brotellin tarina -sarjakuva-albumi on julkaistu tänään.

Donald Trump saa varovaista tukea yllättävältä taholta rockmaailmasta

Se lienee käynyt tässä vaiheessa selväksi, etteivät rockmuusikot halua Donald Trumpia Yhdysvaltain presidentiksi. Muusikot aina Bruce Springsteenin, Bonon, Madonnan ja Neil Youngin kaltaisista jättiläisistä indie-osaston tähtiin haukkuvat republikaanien ehdokasta suorastaan kilpaa sosiaalisessa mediassa. Kuka tietää, vaikka Trumpin valinta tekisi hyvää populaarimusiikille? Sanoihan George W. Bushia aikanaan raivoisasti pilkannut Ministryn Al Jourgensenkin joskus, että paras inspiraatio tulee siitä, että on jotain, mitä vastaan kapinoida.

Kosto on suloinen: Bob Marleyn poika aikoo muuttaa kalifornialaisen vankilan kannabisfarmiksi

Niin ne ajat muuttuvat. Kun Bob Marleyn ja Peter Toshin kaltaiset reggae-suuruudet lauloivat aikanaan kannabiksen vapauttamisesta, asia tuntui kaukaiselta ja epärealistiselta haaveelta. Nyt kuitenkin Yhdysvalloissakin ollaan useassa osavaltiossa avaamassa ovia kannabiksen viihdekäytölle, ja vuonna 1981 kuolleen Marleyn nuorin poika, isänsä tavoin reggae-artistiksi ryhtynyt Damian on valmiina keräämään muutoksen hedelmiä.