Rob Zombie: Hevimusiikkia ja kauhuelokuvia pidetään yhä pohjasakkana ja siksi ne eivät katoa minnekään – ”On siistiä, etteivät ne ole valtavirtaa”

Kauhurokkarina ja ohjaajana tunnetun Zombien mielestä yhdenkään hevibändin ei tarvitse olla yhtä suosittu kuin vaikkapa Beyoncé.
25.9.2019 11:31

Rob Zombie on tällä hetkellä paljon julkisuudessa uuden 3 From Hell -kauhuelokuvansa tiimoilta. Elokuvaohjaajana ja muusikkona tunnettu Rob Zombie kertoo tuoreessa Consequence of Soundin haastattelussa, että hevimetallilla ja kauhuelokuvilla on paljon yhtäläisyyksiä – kuten se, miten ne ovat edelleen marginaalissa ja altavastaajina suositumpiin valtavirtagenreihin verrattuna, vaikka niillä onkin erittäin vankka ja fanaattinen kannattajakunta.

”Leffamaailmassa kauhuelokuvia on aina kohdeltu kuin pimeänä ja salaisena paheena. Siitäkin huolimatta, että osa studioista on olemassa ainoastaan siksi, että ne alkoivat työstää kauhuelokuvia. Otetaan vaikka Universal – Frankenstein ja Dracula olivat avainasemassa rakentamassa studiota siksi, mikä se on tänään. Tai New Line ja Painajainen Elm Streetillä -sarja – sen tuotto loi koko studion. Lionsgate aloitti myös tekemällä (Zombien ohjaaman) Devil’s Rejectin, Hostilen ja Saw’n. Nämä elokuvat olivat niitä rahantekokoneita”, Zombie pohtii.

”Sama koskee musiikkia. Mielestäni suurin loukkaus on se, miten hard rock -musiikkia kohdellaan Grammy-juhlissa. Korjausliikkeitä yritetään aina silloin tällöin, mutta vaikka olisit tehnyt levyn, joka myy 10 miljoonaa kopiota, sinulle ojennetaan palkinto piilossa kameroilta, aivan kuin et merkitsisi mitään. Sitten he antavat kameroiden edessä tyyliin palkinnon parhaasta instrumentaalipolkka-levystä vaikkei se ole myynyt yhtään mitään.”

”[Kauhua ja metallia] kohdellaan kuin ne olisivat vain yhden askeleen ylempänä pornografiasta. Ja siitä syystä ne ovat tulleet jäädäkseen, koska fanit eivät ajattele sillä tavalla. Fanit ovat ikuisesti uskollisia. Katsokaa vaikka miten iso Iron Maiden on. Jos pysäytät kadulla jonkun keskivertokansalaisen ja kysyt häneltä, mikä Iron Maiden on, ei hän osaa sanoa. Mutta he ovat aivan jättimäisen isoja ja tulevat aina olemaan. Samalla tavalla kauhuelokuvat ovat ikuisia.”

Zombie sanoo pitävänsä siitä, että vaikka metallimusiikilla on paljon faneja, bändit eivät ole liian isoja. Muusikko sanoo omien suosikkiensa olleen aina valtavirran ulkopuolella, oli kyse sitten elokuvista tai musiikista.

”Heavy metal -bändistä ei tarvitse tulla yhtä suosittu kuin Beyoncésta palauttaakseen uskoni metallimusiikkiin. On siistiä, etteivät ne ole valtavirtaa, se on vedonnut minuun alun alkaenkin”, Zombie toteaa.

”Slayerin kuunteleminen oli eri asia kuin Garth Brooksin ja Teksasin moottorisahamurhien katsominen oli ihan eri juttu kuin The Sound of Musicin. Se tarjosi täydellisen vaihtoehdon valtavirralle ja siksi se on aina ollut niin siistiä.”

Lisää luettavaa