Jeff Healey kuoli syöpään

3.3.2008 18:23

Kanadalainen rockin ja bluesin taitaja Jeff Healey on nukkunut pois 41-vuotiaana. Artisti menehtyi torontolaisessa sairaalassa 2. maaliskuuta. Healey sairastui syöpään ensimmäisen kerran jo yksivuotiaana, jonka seurauksena hänestä tuli sokea.

Jee Healey nousi maineeseen jo 80-luvulla. Healeyn erikoisuutena oli se, että hän soitti istuviltaan ja loihti täten kitarastaan erikoisia ääniä. Omien biisien lisäksi Jeff teki näkemyksellisen version esimerkiksi The Beatlesin While My Guitar Gently Weeps -klassikosta. Artistin hengenheimolaisiksi on mainittu muun muassa Johnny Winter ja Stevie Ray Vaughan.

Jeff Healey kävi esiintymässä Suomessakin useaan otteeseen. Hänen uuden Mess Of Blues -albuminsa on määrä ilmestyä muutaman viikon kuluessa

www.jeffhealey.com