Metallirykmentti Stam1na nousee Helsingin jäähallin estradille lauantaina 13. marraskuuta.
Yhtye soittaa kaksiosaisen konsertin: iltaman aikana luvassa on talvella 2010 ilmestynyt Viimeinen Atlantis kokonaisuudessaan sekä yhtyeen muuta tuotantoa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ko. konsertin piti juhlistaa 10-vuotiasta Viimeistä Atlantista loppuvuodesta 2020, mutta keikka on siirtynyt jo useamman kerran. Onneksi kolmas yrityskerta näyttää tälläkin kerralla sanovan toden.
Tiedustelimme laulaja-kitaristi Antti Hyyrysen, basisti Kai-Pekka Kangasmäen, kosketinsoittaja Emil Lähteenmäen ja kitaristi Pekka Olkkosen tunnelmat odotetun konsertin alla.
AH: Oma fiilis on ”nyt tai ei ikinä”. Paine lauantaille on kova, mutta Lappeenrannan treeneissä show sujui lähes täydellisesti.
KPK: Ihan valtavan hienoa vihdoinkin päästä toteuttamaan tämä moneen kertaan siirretty show. Fiilis on jopa vähän epäuskoinen, että tapahtuuko tämä todella kaiken tämän jälkeen… Mutta niin, ennen kaikkia tunnelma on innokas ja odottava!
EL: Konsertin tuottaja taisi tuumia, että kyseessä on ensimmäinen iso jäähallikonsertti sitten pandemian alun. Kaikkien siirtojen jälkeen ajankohta tuntuu siis osuneen keskelle maalia.
PO: Jännittää todella paljon, mutta sehän on vain hyvä juttu. Uskon, että luvassa on upea ikimuistoinen ilta sekä lavalla että yleisössä!
Antti mainitsikin jo treenit. Löytyisikö harjoitussessioista jotakin erityistä kerrottavaa?
AH: Myö harjoitellaan vierekkäisissä huoneistoissa lemiläislähtöisen Kasvottoman kanssa. On mukavaa soitella rock ’n’ rollia kun seinän takana oman kylän jätkät blastaa menemään death metalia. Tekevät kuulemma levyä!
KPK: Jep, seinän takana oli hauska käydä vetämässä eväitä ja ihmettelemässä Lemin nopeinta bändiä. Suurin kommellus melko pedanttisen treenaamisen tiimellyksessä taisi olla se, kun Olkkonen unohti ostaa pullaa treeneihin. Rima oli alhaalla. Olkkonen meinasi muuten treenien ohella ajaa miut myös jäällä pystyyn, vaikka oltiin jääkiekkomatsissa samalla puolella. Pää oli alhaalla.
PO: Mie en toimi ilman päiväkahvia ja pullaa. Pätee myös treeneihin.
Yllätykset ovat yllätyksiä, mutta uskallatteko vihjailla yhtään, millaisia erikoisempia juttuja Viimeinen Atlantis -illan aikana saattaa tapahtua?
AH: Nyt voisi oikeasti väittää, että sisältöä on tulossa joka aisteille. Silmämunat ja korvat tulevat pyörimään, se on varmaa.
KPK: Luvassa on isoin tuotantomme ikinä. Siellä on vaikka ja mitä!
PO: Niin, esimerkiksi erittäin mielenkiintoisia ja ehkä yllättäviäkin vieraita.
Erityisen juhlinnan kohteena on siis Viimeinen Atlantis… Kun nyt muistelette tätä merkkiteosta, millaisia ajatuksia nousee ensimmäisenä mieleen?
AH: Olihan se melkoisen jännittävää tehdä niinkin kokonaisvaltaista taideteosta. Biisit ovat täynnä yksityiskohtia ja vaarallisia tilanteita. Eikä nimikkobiisinkään säveltely ollut mitenkään vähiten jännittävää… Voiko yhtye tehdä näin softia kamaa? Olen edelleen varsin ylpeä Atlantiksesta!
KPK: Nauhoitussessiot olivat kovin erilaiset aiempiin verrattuna. Olimme aika innostuneita Mastodon- ja Baroness-yhtyeistä ja niiden eläväisestä soundimaailmasta. Kovalevylle taisikin tallentua jonkin verran yhdessä soitettua tavaraa. Siinä oli hyvää tekemisen meininkiä, ja muistaakseni saimme tähtituottaja Miitri Aaltosen puhaltelemaan pariin otteeseen.
PO: Kyllä. Sessioista muistuu mieleen juurikin tämä taustojen tallentaminen enemmän ja vähemmän livenä. Äänitysten lomassa sain myös erityisen ilmailukokemuksen Kauhavalla.
EL: Erityisellä lämmöllä muistelen myös sitä, kuinka toimittaja-kirjailija Petri Silas vei meidät Pispalanharjulle tekemään juttua levystä, koska sinnehän ihmiset pakenisivat, jos vesi alkaisi Tampereella nousta levyn tarinan malliin. Myös Soundi-lehden jutussa olleet tieteiskirjailija Risto Isomäen kommentit levyn sisältöön osoittivat, että yhtä on tarpeellisen aiheen äärellä. Yhä ollaan.
Vielä vähän muuta… Helsingin legendaarinen vanha jäähallihan on teille jo tuttu paikka esimerkiksi Raja-albumia juhlistaneen keikan ansiosta. Millaisia muistikuvia teillä on tämän konsertin suhteen?
AH: Olihan se suunnattoman lesoa päästä soittamaan Get Stoned itse mestari Janne Joutsenniemen kanssa. Jannella oli rässiliivit ja alkuperäinen ”pylly-Jackson” kaulassa. Se jäi loppuhuipennuksena ikuisesti mieleen.
KPK: Myö taidettiin tulla Raja-keikalle suoraan Baltian kolmen päivän turneelta islantilaisen Skálmöldin kanssa. Väsytti niin hitosti, mutta olihan se samalla hiton siistiä. Encoreiden aikana taisin käydä pitissä ja lavalle paluun perusteella meikäläisen osallistumista aitajuoksun olympialaisiin saa vielä hetken odotella, koska hypätessä turva-aidan aidan yli kenkä tai nilkka jäi aitaan kiinni ja mätkähdin kivasti ranteet ja lärvi edellä tonttiin. Noin.
PO: Muistelen illan sujuneee lähes täydellisesti. Oli myös erityisen hienoa päättää kiertue Islannin mahtavien herrojen kanssa tällaiseen spektaakkeliin kotikonnuilla!