Montrosesta, Van Halenista ja soolouraltaan tutuksi tullut Sammy Hagar on muistellut uransa pahimpia hetkiä rockmaailman karuimpia hetkiä yhteen kokoavassa No Encore! -kirjassa. Classic Rock on julkaissut opuksesta otteen, jossa mies muistelee kahta aivan erityisen pieleen mennyttä keikkaa. Toinen niistä tapahtui miehen toimiessa Kissin lämmittelijänä New Yorkissa vuonna 1977. Voit lukea tarinan kaikessa karmeudessaan alta.
”Toinen tarinani on vuodelta 1977, kun toinen soololevyni oli ulkona. Kiss oli aloittamassa rundia, ja se oli heidän ensimmäinen keikkansa kotikaupungissaan New Yorkissa. He olivat myyneet Madison Square Gardenin loppuun ja pyysivät aivan viime tipassa minua lämppäriksi kymmenen keikan itärannikon osuudelle. Gene Simmons ja Paul Stanley olivat kumpikin Montrose-faneja ja he pitivät ensimmäisestä soololevystäni. Avasin siis Madison Square Gardenin keikan, mutta kukaan ei tiennyt kuka olin, tai että tulisin edes esiintymään, koska minut oli lisätty ohjelmistoon aivan viime tipassa. Minulla ei edes ollut vielä faneja.”
”’Hyvät naiset ja herrat, toivottakaa Sammy Hagar tervetulleeksi!’ Koko paikka täyttyi saman tien buuauksista. Olin vielä ihan alussa Montrosen jäljiltä, enkä pitänyt itseäni millään lailla tarpeeksi tunnettuna, joten yritin vain pistää pystyyn niin hyvän show’n kuin mahdollista. Kolmantena soitetun Donovan-balladi Catch The Windin aikana ihmiset alkoivat näytellä minulle käsimerkkejä ja käydä todella hankaliksi. Katselin yleisöä ja keskeytin biisin. Huusin: ’Vitun perslävet! Ette edes antaneet minulle mahdollisuutta! Aloitte buuamaan ennen kuin kuulitte edes nuottiakaan musiikista. Haistakaa vittu!'”
”Kaikki yleisössä olivat pukeutuneet Kiss-asuihin. Heillä taisi olla meikit ja kaikki. Koska olimme New Yorkissa, sanoin: ’Nähtävästi yleisö on lennätetty tänne Los Angelesista.’ Se sai heidät raivoihinsa ja minua alettiin pommittaa kupeilla. Vedin housut nilkkoihin, laskin kalsarini ja otin vehkeeni esiin. Heiluttelin sitä heille, ja sitten rikoin vuoden 1961 stratocasterini ja kävelin pois lavalta.”
”Gene ja Paul olivat backstagella, koska he olivat kuulleet hälinän ja halusivat tietää mistä oli kyse. [Promoottorisuuruus] Bill Graham, Luoja häntä siunatkoon, oli New Yorkissa matkalla lentokentälle. Hän kuuli radiosta, että minut oli lisätty Kissin keikalle, joten hän oli käskenyt kuskin kääntyä takaisin ja tuoda hänet konserttiin. Hän oli tullut takahuoneeseen juuri hermoromahdukseni aikana. Hän puisteli päätään ja niin tekivät Gene ja Paulkin.”
”Annoin heidänkin kuulla kunniansa: ’Haitakaa tekin vittu!’ ja se oli siinä. En soittanut enempää keikkoja Kissin kanssa. Tömistelin ulos pukuhuoneesta. Paul sanoi, että ’Et voi puhua ihmisille tuolla tavoin! Sinun täytyy mennä tuonne ja näyttää mistä sinut on tehty. Et voi tehdä sitä noin.’ Minä olin vain, että ’Haista sinä vittu meikkeinesi ja faneinesi!’ Bill Graham oli kimpussani, mutta olin raivoissani.”
”Tuo ilta sai minut melkein lyömään hanskat tiskiin. Se oli nöyryyttävää ja lannistavaa, eikä bändini tiennyt mitä heidän olisi pitänyt tehdä. Rytmikitaristi, joka oli uusin tulokas, otti loparit tuon keikan jälkeen.”
Hagar sanookin, että tuon kohtalokkaan illan jälkeen hänen uransa on rullannut huomattavasti miellyttävimmissä merkeissä.
”Minulla ei ollut enää yhtä huonoa tuuria ja opin voittamaan vihamieliset yleisöt puolelleni. Mitä tuli Jim Morrison -tyyppiseen munanheilutteluhetkeeni, pääsin siitä kuin koira veräjästä. Sehän tapahtui New Yorkissa helvetti soikoon, ei kukaan välittänyt. He näkevät moista joka päivä. Jim mokasi kun tuli tehneeksi saman Floridassa.”