Vaihteeksi hyviä uutisia musiikkimarkkinoilta: Briteissä raportoidaan huimasta kasvusta vinyylimyynnissä – syy on tosin hieman alakuloinen

Lorenzo Novia / Freeimages.com

Niin se vain on, että vanha kunnon vinyyli näyttää osoittautuvan pitkäikäisimmäksi fyysiseksi musiikkitallenneformaatiksi. Siinä missä cd hiipuu hiipumistaan, vinyylillä menee paremmin kuin aikoihin.

The Guardian uutisoi British Phonographic Industry -yhdistyksen raportista, jonka mukaan vinyylilevyjen myynti kohosi Briteissä viime vuonna suurimmaksi 25 vuoteen. Nousua vuodesta 2015 oli jopa 53 prosenttia. Levyjä myytiin raportin mukaan kaikkiaan 3,2 miljoonaa kappaletta. Vinyylien myynti kasvoi jo yhdeksäntenä vuonna peräjälkeen.

Viime vuoden kuolintapaukset ovat Guardianin mukaan yksi merkittävä syy suosion kasvuun. David Bowien, Princen ja Leonard Cohenin kaltaisten jättiläisten kuolinuutiset saivat kuluttajat ostamaan heidän levyjään muistoksi. Bowien Blackstar olikin viime vuoden suosituin albumi vinyylimarkkinoilla.

Lp:n suosio on saanut kauppaketjut satsaamaan jälleen äänilevyihin. Muun muassa Tesco-jättiläisketju on ottanut vinyylejä valikoimiinsa.

BPI:n valtuuston edustaja Vanessa Higgins arvelee vinyylitrendin koskevan sekä vanhempia musiikinystäviä, jotka palaavat lp-levyjen pariin että nuorempia kuluttajia, jotka haluavat hankkia jotain konkreettista.

”Monesti väitetään, että milleniaalit käyttävät vain suoratoistopalveluja, mutta itse uskon meidän näkevän tänä vuonna kasvavassa määrin, että he haluavat ostaa jotain todellista. Siinä suhteessa vinyyli on ottamassa cd:n aseman”, Higgins sanoo.

Guardianin haastattelema Higgins myös arvelee, että vanhat mainospuheet siitä, kuinka jättimäisen suositut streamauspalvelut auttavat ihmisiä löytämään uusia artisteja, on osoittautunut todeksi.

”Ennen uutta musiikkia löydettiin lähinnä radion välityksellä, mutta nyt kaikki voivat etsiä omin päin uusia yhtyeitä. Niinpä ihmiset kuulevat paljon enemmän uudenlaista musiikkia kuin ennen, ja kun he löytävät bändin tai artistin, josta he pitävät, he hankkivat sen musiikkia fyysisenä äänitteenä.”

Kaikkiaan vinyylimyynti käsittää edelleen vain 5 prosenttia musiikkimarkkinoista, mutta kasvun varaa löytyy vielä. Katsotaan taas vuoden päästä, missä silloin mennään!