Laulu: Hiekkaa Hietarannan
Albumilta Ne Luumäet (1986)
Sanat: Joey Luumäki ja Heko Luumäki
Sävellys: Ramones
Koordinaatit: 60° 10’ 26.8”, 24° 54’ 23.7”
Ne Luumäet teki uransa alkuvaiheissa pelkkiä Ramones-käännöskappaleita. Debyyttilevy Ne Luumäet julkaistiin vuonna 1986.
– Liityin bändiin vuonna 1985. Yhtenä kesäsunnuntaipäivänä Roskilden festarien jälkeen mietin kaverin rivitaloasunnon takapihalla, että pitäisi saada lisää Ramones-käännöksiä tehtyä. Takana oli aurinkoinen kesäviikonloppu, joka oli kulunut keskiolutta haistellessa. Sitten tuli mieleen hyvinkin fiksu lause Haukataan hiekkaa Hietarannan. Siinä tekstissä ei ole paljoa omaa, paitsi se älytön kertosäe, Ne Luumäet -laulaja Joey Luumäki muistelee.
– Ramones-biisistä Rockaway Beach tehtiin sitten se käännös. Kertosäkeen lausehan ei tarkoita mitään. Siinä on vain h-kirjaimella alkavia sanoja peräkkäin, ei mitään Another One Bites The Dust -henkeä, vaan pidetään älyttömän hauskaa. Kaikki muut rivit ovat melkein suoraan alkuperäisestä kappaleesta.
Joey Luumäen mukaan Kaakkois-Helsingissä jopa haaveiltiin Hietsuna tunnetulle rannalle pääsemisestä.
– Tarkoituksena oli löytää kappaleen tekstiin tunnettu paikka. Tein silloin samana ajankohtana Naulapää– eli Pinhead-kappaleen käännöksen. Siinä vaiheessa oli viikonloppu tosiaan pohjustettu hyvin ja olotila oli hyvin luova. Jos syntyy yksi teksti, niin kannattaahan sitä aina kokeilla jos tulisi toinenkin. Ja niin edelleen. Jossain vaiheessa sitten vaan pitää mennä nukkumaan.
– Laajasalosta kotoisin olevalle Hietaranta oli hieno paikka. Ne Luumäkien muut jäsenet olivat Espoosta ja heille se oli vielä hienompaa. Mutta me olimme Hiekkaa Hietarannan -kappaleen kohdalla ehkä vielä Beach Boysiakin huonommin mukana siinä, mistä kappaleemme kertoi. No, heidän rumpalinsa oli sentään surffari. Olimmehan me silloin nuorempia kuin nykyään, mutta ei bändistämme varsinaisia rantaleijonia löytynyt, Joey Luumäki naurahtaa.
”Purukumi poskeen paukkumaan, uimahousut jalkaan vaan / Ei se ole kaukana, haukataan hiekkaa Hietarannan.”
Joey Luumäki ei muista 1980-luvun lopun olleen erityisen villiä aikaa.
– Tietyt asiat kuuluvat elämään, siellä ja täällä. Kaupungissa niitä asioita on enemmän ja useammanlaisia. Asioita esiintyy maaseutua tiheämmässä. Ehkä Hietarannassakin tapahtuu erilaisia asioita eri vuorokaudenaikoina ja eri viikonpäivinä. Ehkä täällä on välillä villiä ja välillä ei.
– Minulle punk on se asenne, että saa tehdä mitä haluaa, sen kun tekee, vaikka ei osaisikaan. Jos asiat on itsellä huonosti, niitä voi myös itse parantaa. Siitä aiheesta voi tehdä vaikka punk-biisin. Minun mielestäni on tehokkaampaa parantaa ne asiat ja tehdä se punk-biisi. Itse voi vaikuttaa asioihin paljon.
Sopiva annos villiyttä on Joey Luumäen mielestä siinä, että saa tehdä mitä haluaa, kunhan siitä ei ole kiusaa toisille.
– Tai yhteiselle omaisuudelle. Nykynuoriso on käynyt esimerkiksi sotkemassa Hietarannan vanhan hienon paviljongin tägeillä sun muilla. Se ei ilmeisesti tuntunut yhteiseltä asialta. Sen sijaan tämä uusi hieno betonikahvilarakennus, jonka terassilla istumme, on säilynyt graffiteilta.
Joey Luumäki palasi laulun tapahtumapaikalle vielä 1990-luvun puolella.
– Tein Hietarantaan-nimisen biisin. Minulla oli siihen tehtynä kertosäe, joka oli mielestäni aika köyhä. Ei siinä biisissä ollut aluksi oikein mitään. Sitten mietin, että mitä siellä rannassa on.
– Siellähän on bikineitä. Sitten tuli mieleen Pirkko Mannolan Pikku-pikku bikinissä -ikivihreä ja Mannolasta tuli taas jostain syystä mieleen Brita Koivunen ja hänen kappaleensa Mamma, tuo mies mua tuijottaa. Siinä on melodiapätkä, joka päätyi sitten mukaan Hietarantaan-biisiin.
Joey Luumäki kertoo, että Ne Luumäet -yhtyettä ei nähdä enää keikkalavoilla.
– Voimme bändin jäsenten 75-vuotispäivillä esiintyä yhdessä, mutta muuten emme esiinny enää. Emmekä treenaa. Kaikki biisit, jotka eivät ole selkäytimessä, ovat jossain muualla.
Teksti ja kuva: Visa Högmander
Artikkeli julkaistu alun perin Soundissa 6-7/2015