Viime aikoina on innostuttu hokemaan, kuinka keikkarintamalla menee hyvin. Pakkohan se on uskoa, kun ainakin isompien kaupunkien klubit tuntuvat nostavan lippujensa hintoja jatkuvasti.
Olisi kiva, jos keikkabisneksen nousukausi näkyisi jollain muullakin tavalla. Kuten vaikka sillä, että Suomeen ryhdyttäisiin tuomaan hieman kiinnostavampia ja monipuolisempia artisteja kuin nyt.
Kun kurkistaa marras- ja joulukuun ulkomaisten vieraiden listaa, niin tekisi mieli pillahtaa itkuun. Ennen vuoden vaihtumista Suomessa piipahtavat muun muassa sellaiset ajankohtaiset nimet kuin Alice Cooper, Motörhead, Foreigner, Dimmu Borgir, Machine Head, Porcupine Tree, Paradise Lost, Marilyn Manson, Helloween, Twisted Sister, Uriah Heep, Bryan Adams, Roky Erickson, Fu Manchu ja 50 Cent.
Saman periodin aikana Tukholmassa esiintyvät esimerkiksi Arcade Fire, The National, Marc Almond, Rufus Wainwright, Mika, CocoRosie, Múm, Ryan Adams, Editors, Kaiser Chiefs, Hard-Fi, Happy Mondays, Human League, John Hiatt ja Bruce Springsteen.
Artistilistojen vertailu herättää tietenkin monia kysymyksiä. Onko Suomella todella näin surkea maine keikkapaikkana? Onko suomalaisten keikkajärjestäjien ammattitaito todella näin huono? Kuinka kauan he voivat piiloutua tuttujen tekosyidensä taakse?
Ja mitä he sitten tekevät, kun Twisted Sister ei enää naurata ja Motörhead ei enää jaksa?
Tero Alanko