Vähemmän helppoa soitettavaa – YUP-muusikot nimeävät itselleen hankalimmat kappaleet kunnianhimoisen yhtyeensä tuotannosta

22.3.2017 10:28

YUP on ollut alkuvuodesta jälleen otsikoissa, kun Hippo Taatilan toimittama Helppoa muisteltavaa -kirja julkaistiin helmikuussa ja Svart Records toi kauppoihin Toppatakkeja ja Toledon terästä -kulttiklassikon vinyylimuodossa viime viikolla. Niinpä on sopivaa kaivella menneitä laajemminkin kimuranttiudestaan kuuluisan Toppatakkeja-levyn hengessä.

YUP nousi 1990-luvulla taidekoululaisten lempibändiksi paitsi anarkistisuutensa ja outoutensa vuoksi myös kunnioitettavan soittotaituruutensa ansiosta. Nuorten miesten bändi tallensi levyilleen ihailtavan kunnianhimoista musiikkia, ja täytyy muistaa, että tuohon aikaan ei ainakaan YUP:n budjetilla ollut resursseja pitkiin studiosessioihin ja suuriin jälkieditointeihin. Vaikeat kappaleet oli osattava soittaa levylle sellaisinaan, ja sillä hyvä.

Tämän tiimoilta pyysimme yhtyeen jäseniä nimeämään historiastaan ne kappaleet, jotka kukin soittaja muistaa kaikkein vaikeimpana saada onnistumaan. Koska herroilta irtosi tekstiä ilahduttavan paljon, jaamme jutun kahteen osaan. Ensimmäiseksi ääneen pääsevät laulaja-kitaristi Jarkko Martikainen, kosketinsoittaja Petri Tiainen ja rumpali Janne Mannonen. Ja tällaisia muistoja heiltä löytyi:

Jarkko Martikainen

Toppatakkeja ja Toledon terästä (Toppatakkeja ja Toledon terästä, 1994)

”Monet Toppatakkeja ja Toledon terästä -levyn lauluista kysyivät bändin kaikkien jäsenten kaiken osaamisen, etenkin kun pelkkä ’oikein’ soittaminen ei koskaan riitä. On paljon muitakin, sitä merkittävämpiä haasteita.

Tulee saada monimutkaisimmankin kappaleen kaikki toisistaan poikkeavat osat sisäistettyä, ymmärtää niiden erot ja syyt eroavaisuuksien takana, kuunnella sitten tarkoin korvin bändikavereiden kulloistakin antaumusta ja antaa heille tilaa, kun tilaa tarvitaan – ja niin edelleen. Tulee siis toistuvien harjoitusten kautta omaksua kappale kaikkineen ja sitten, jos onni on myötäinen, ehkä saavuttaa se, mitä päin pyrkii.

Monet Toppatakkeja-levyn lauluista kysyivät bändin kaikkien jäsenten kaiken osaamisen, etenkin kun pelkkä ’oikein’ soittaminen ei koskaan riitä.
– Jarkko Martikainen

Näinä päivinä vastaavanlaista levyä voisi rakennella palasia koostellen, käyttää jokaisen soittajan osuuksiin kymmenittäin ottoja. Siten saavuttaisi – jollei muuten, niin väsymättömällä editoinnilla – silloisia aikaansaannoksiamme hioutuneempia summauksia.

Vuonna 1993, jolloin levy äänitettiin, ei teknologia sallinut kovin kaksisten musiikkipalapelien rakentelua, ja siksi muutamia vaativimpia lauluja piti treenata poikkeuksellisen paljon, jottei studiossa palaisi liikaksi aikaa eivätkä hihat.

En osaa sanoa varmaksi, mikä laulu oli se kaikkein haastavin, mutta Toppatakkeja ja Toledon terästä -nimikappale kelpaa ainakin voittajakandidaatiksi. Sen kokonaisuudessa on monenlaista vaatimusta jo sisäisten eroavaisuuksiensa vuoksi, ja ’tunnelmasta toiseen, kolmanteen ja niin edelleen’ -rakenne haastoi minut myös laulajana ja soittajana.

Levystä tuli monin tavoin onnistunut juuri tuon ’korkeammalle, pidemmälle, paremmin’ -ideologian myötä, joskin oli myös mielenkiintoista ryhtyä seuraavaksi tekemään Homo sapiensin lauluja. Ne kun olivat vähemmän teknisiä – ja ehkä siksi pirun paljon hauskempia soittaa.”

Petri Tiainen

Kaikki on hyvin (Normaalien maihinnousu, 1999)

”Mieleeni ei ole jäänyt yhtään teknisesti täysin ylivoimaisen vaikeaa YUP-biisiä. Toki liityttyäni bändiin vuonna 1994 minun täytyi lyhyessä ajassa harjoitella aiempi, kohtuullisen vaativa keikkaohjelmisto, kuten Toppatakkeja ja Toledon terästä -materiaali.

Myöhemminkin varsinkin Valtteri sävelsi biiseihinsä melodisesti ja rytmisesti konstikkaita osia, mutta pääosin teimme sovitukset kollektiivisesti treenikämpällä. Niinpä vaikeankin kuuloiset osuudet syntyivät melko lailla jouhevasti ikään kuin suoraan sormista, ja kappaleet olivat luontevia soittaa. Levyversioita ripeämmät keikkatempot aiheuttivat toki omat haasteensa soittoon.

Jarkko keksi Väärinkäsityksiä merellä -laulun otsikon jonkun henkilön luovasti kuulemasta Strawberry Fields Forever -säkeestä ’misunderstanding all you see’.
– Petri Tiainen

Normaalien maihinnousu -albumin päättävä Kaikki on hyvin oli sen sijaan työläs sovitettava, ja lopputulos syntyi keskimääräisestä YUP-laulusta poikkeavalla tavalla. Olimme saaneet Riku Mattilan ensi kertaa tuottajaksemme, mutta hän vastasi vain osasta albumia, ja muun muassa Kaikki on hyvin jäi bändin omalle kontolle.

Jarkon kanssa esittelimme yhteistyönä säveltämämme kappaleen muille soittajille, mutta vaikka he biisin kelpuuttivatkin, ei bändisovitus ottanut syntyäkseen. Yritimme viisikolla useaa eri versiota, mutta emme saaneet laulua toimimaan.

Lopulta muut ehdottivat, että sovittaisimme kappaleen alkuperäisen kitara–koskettimet-demon pohjalta ja hoitaisimme kahdestaan myös äänityksen. Ajatuksena taisi olla, että albumin päätösraidaksi sopisi tällainen riisutumpi ja vähäeleisempi laulu.

Biisin haaste ei ollut niinkään soittotekninen, vaan oikean soundin ja tunnelman löytyminen. Biisin perustana on tietenkin eeppinen tarina ja Jarkon laulu, ja hänen akustinen kitaransa kulkee läpi kappaleen. Koskettimien tehtävä on värittää kappaletta ja tuoda sen osiin vaihtelua.

Haimme kosketinsoundeja pitkään, monen yrityksen ja erehdyksen kautta, ja lopulta perusaineksiksi löytyivät A-osan hiukan epävireinen mellotron-huilu, kertosäkeen urut ja loppupuolella mukaan tuleva pystypiano. Näistä aineksista keittelimme yhdessä äänittäjä Jari Saastamoisen – tuolloisen livemiksaajamme – kanssa efekteillä höystetyn sopan, joka muodostaa biisin lopullisen äänikuvan.

A-osien mellotron-kuvio on aika suora viittaus The Beatlesin Strawberry Fields Foreveriin. Voi olla, että tavoittelimme muutenkin sen unenomaista tunnelmaa, ainakin viitteellisesti.

Strawberry oli jo aiemmin vaikuttanut toisenkin YUP-laulun syntyyn: Jarkko keksi Väärinkäsityksiä merellä -laulun otsikon jonkun toisen henkilön luovasti kuulemasta SFF-säkeestä ’misunderstanding all you see’ – tämä oli kuullut kohdan ’misundestandings AT THE sea’.”

Janne Mannonen

Jumala halkaisi ihmisen kahtia (Homo Sapiens, 1994)

”Rumpalille tämä kappale on sarjassamme niitä, jotka kuunneltuina vaikuttavat melko tavallisilta. Totuus on kuitenkin toinen.

Reilut viisi minuuttia pitkä ralli, ja kädet puutuvat jo kahden minuutin kohdalla. Eikä lepotaukoja.
– Janne Mannonen

Soitannollisesti biisi on mielestäni ehkä fyysisin koko YUP:n tuotannosta. Se on livenä erittäin raskas soittaa. Kova tempo, jatkuvaa junakomppia, paljon fillejä ja myllytystä. Reilut viisi minuuttia pitkä ralli, ja kädet puutuvat jo kahden minuutin kohdalla. Eikä lepotaukoja.

Homo Sapiens oli ensimmäinen levy ikinä, jonka soitin klikin kanssa. En ollut vielä silloin millään tavalla sinut kyseisen värkin kanssa, ja sen kyllä kuulee.

Muiden biisien seassa tämä kappale on ainoa, jonka rummut taltioitiin levylle ilman klikkiä niin sanotusti livenä ja yhdellä otolla. Siksi kappale oli studiossa minulle yllättävän helppo rasti vetää narulle. Loppulevy taas ei niinkään…”

Lisää luettavaa