Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
Erään tiedostusvälineen tiedonannosta selvisi, että Multian Karhiassa satoi lauantain aikana yli 100 millimetriä vettä – eniten koko Suomessa. No, Multia ei ole kauhean kaukana Laukaasta, ja kyllähän myös John Smith Rock Festival sai osansa taivaalta saapuneesta suihkusta.
Oliko se iso ongelma? Ei ainakaan henkilökohtaisesti. Ei muuta kuin sadetakki niskaan ja menoksi.
Mitkä orkesterit sitten jäivät mieleen lauantain osalta?
No hemmetti, Steve ’n’ Seagulls tietenkin. Rockklassikoista aivan omannäköisiään ”maalaisversioita” jo pitkään veistänyt viisikko oli Laukaassa aika lähellä kotiseutujaan, ja varsin sankan diggarijoukkion lavan eteen houkutellut orkesteri hoitikin homman himaan ihan satanolla. Kuten heidän tapoihinsa kuuluu.
Tältä pallolta toki löytyy paljon taitavia muusikoita, mutta Steve ’n’ Seagullsin nykykokoonpanoon niitä on ”siunaantunut” ihan jokaiselle pelipaikalle. Lukemattomien keikkojen marinoiman ryhmän toimitus on vuodesta toiseen aivan käsittämättömän tiukkaa, ilmeikästä ja hyväntuulista – ilman pienintäkään tietoa ”mailan puristuksesta”. Jos Steve ’n’ Seagullsin livetoimitus ei saa rock ’n’ rolliin avarakatseisesti suhtautuvaa hahmoa hyvälle tuulelle, niin mikä sitten saa? Eikä muuten sekään laimentanut väkevää tunnelmaa, että viereisen Peurunkajärven toisella puolella salamoi näyttävästi samaan aikaan, kun ”lokit” häärivät AC/DC:n Thunderstruckin kimpussa!
Mainion Dissonance Theory -paluualbumin viime vuonna julkaissut Coroner saapui Suomeen toista kertaa urallaan – ensimmäinen visiitti tapahtui Oulun Jalometalli-festarille vuonna 2012.
Etukäteen fiilis oli vähän sama kuin Tiamatin suhteen. Toisin sanoen: mitenkähän Sveitsin thrash/proge-veteraaneilta niin sanotusti lähtee kesällä 2026? No perskeles sentään, lähti aivan järkyttävän hienosti.
Vettä tuli taivaalta lähes koko ajan, mutta yleisöä oli silti mukavasti estradin edessä tunnin mittaisen vedon ajan – ja kuten sanottua, basisti-laulaja Ron Royce, kitaristi Tommy T. Baron ja rumpali Diego Rapacchietti sekä sampleristi-laulaja Daniel Stössel todellakin pistivät parastaan niin vanhan klassikkomateriaalin kuin uudemmankin tavaran suhteen. Livesoundi? Ihan ykkösluokkaa: terävä, voimakas, erotteleva ja päällekäyvä.
Royce oli erittäin sympaattinen tapaus, niin soiton, laulun kuin välispiikkienkin osalta. Miehestä suorastaan huokui hyvä fiilis ja tietynlainen kiitollisuus, että Coroner on taas voimissaan ja soittaa ympäri palloa. Baron taas oli kitaransa kanssa todella terävässä iskussa, ja mies tyylitteli ihan perkeleen hienoja sooloja – aina kun tanakalta riffittelyltään ehti. Rapacchietista taas tuli mieleen, että hän on eräänlainen Sveitsin Remu – ei soitoltaan, mutta noin muuten. Niin ja tämä oli siis kehu… Coronerin aikana tuli muuten mieleen sekin, että eräs hiemaan samaan tapaan nimetty ranskalaisyhtye on tainnut kuunnella sveitsiläisserkkujensa tiettyjä taajuuksia ja rytmityksiä suhteellisen tarkalla korvalla.
Nostetaan kolmanneksi esiin H.E.A.T. sekä Masterplan. Upplands Väsbyn – aivan, se on myös Europen kotikunta – hard rock -kopla vähät välitti sateen harmaudesta ja tulitti iloluontoista kevytmetalliaan tanakassa haara-asennossa ja leveät hymyt suupielissä. Kaikki mahdolliset genren kliseet olivat käytössä, ja toki H.E.A.T.-solisti Kenny Leckremon – ”Ruotsin Olli Herman” muuten – spiikkeihin mahtui velmuilevia tarinoita myös Ruotsin ja Suomen jääkiekkomatseista. Niin, milläpä muullakaan suomalaisyleisö saadaan… innostumaan? No, toki myös kovatasoisella hard rockilla, ja sitähän oli tarjolla koko setin ajan.
Saksalainen power metal -kopla Masterplan puolestaan toimitti saksalaistehtaan takuulla – ja kyllähän te tiedätte, mitä se tarkoittaa. Aivan niin, muun muassa tanakkaa soittoa ja huonon huumorin kyllästämiä välispiikkejä. Masterplan-solisti Rick Altzihan on nimittäin ollut myös Thunderstonen jäsen, ja sen takia miehen ”suomitietous” on varsin väkevällä tasolla. Myös kuulijan suuhun tuli varsin väkevä maku, esimerkiksi silloin, kun Altzi kertoi Thunderstonen miesten esittelemästä ”peflettiteestä”. Aivan niin, käytetty pefletti, kuumaa vettä… Voitte varmaan kuvitella loput? Ja paiskataan toki erikoismaininta entiselle Stratovarius-basistille Jari Kainulaiselle, jonka hemmetin tyylikkäästä bassottelusta päästään nauttimaan nyky-Suomessa aivan liian harvoin!
