Verkkaan värähtevä vibrafonisoundi avaa Alabama Shakesin kakkosalbumin nimiraidalla. Upea soulballadi on sitä osastoa, mikä tyypillisesti sijoitetaan albumin päättäjäksi. Mutta nimensä väärti Sound & Color ei olekaan tyypillinen tapaus millään tavalla. Sen sijaan se on kirkkaasti yksi tämän vuoden parhaista levyistä ja – väitän – tuleva klassikko.
Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että levyn sessioissa on innoitus hehkunut kun nuori bändi kehittyy aivan silmissä. On aina hienoa, kun nopeasti ykköslevyllään ja väkevillä keikoillaan huomiota saanut orkesteri tietoisesti päättää olla tekemättä uutta versiota debyytistään ja lähtee pelottomasti laajentamaan musiikkiaan viemällä sitä uusiin suuntiin. Erittäin soulahtava ja bluesahtava kokonaisuus soi hyvin psykedeelisesti.
Räväkästä menosta tunnettu ryhmä yllättää siinäkin, että ohjelman ainoa varsinaisesti nopea paahto on mainion velvetundergroundmaisesti rokkaava The Greatest. Raa’an viskeraalisesti soundaavat biisit ovat loistavat ja täynnä pikantteja yksityiskohtia, ei vähiten mustan Brittany Howardin kaleidoskooppimaisesti muotoaan muuttavassa laulussa, jonka sielukkuudessa riittää ihastelemista. Kuin baptistikirkossa olisi otettu happoa. Ja se ulottuu myös lyriikoihin: niissä ei kliseitä pyöritellä, vaan ollaan läsnä elämässä.
Tällaisella syvistä juurista seikkailemaan lähtevällä musiikilla Syvä Etelä nousee uuteen kukoistukseen. Alabama Shakes pitäisi pikaisesti saada Suomeen!