Mikal Croninista syntyy vaikutelma, että hän tekee juuri sitä, mitä kaikki musiikintekijät väittävät puuhaavansa. Kalifornialainen laulaja-lauluntekijä luo todennäköisesti lähinnä omaksi ilokseen. Croninin kolmas sooloalbumi kuulostaa lahjakkaan musanörtin rakkauden työltä.
Mikal Cronin näppäröi ansiokkaan kaihoisia popmelodioita, joista hän sovittaa ja sommittelee ankaralla pieteetillä oman virtuaalimaailmansa. Välillä folkkaillaan, toisinaan jumitetaan ja siinä ohessa surrataan kitaroilla 1990-luvun indie-hengessä. Koska estetiikka pohjimmiltaan on ammennettu 1960-luvun ikuisuuskaivosta, kokeillaan verryttelyn jälkeen tietysti kuninkuuslajia eli hauraille jousille rakennettua kamaripoppia. Ja tottamooses puolet albumista pitää täyttää laulusarjalla, jonka nimi on Circle.
Siinä missä kaverinsa Ty Segall saa manattua kierrätysrockiinsa omakohtaisen hehkun ja hurmoksen häivähdyksiä, jää Mikal Croninin ilmaisu kovasta yrityksestä huolimatta introvertin touhuamisen asteelle. Croninin musiikista rakentuu samanlainen suljettu piiri, kuin niin monesti perinnetietoisen käsityötaiteen kohdalla on tapana. Tietyn genreperheen niksit hyvin hallitseva fani tekee toisille faneille yhteistä uskontunnustusta. Kuten asiaan kuuluu, aikaa ja sydänverta rutosti syönyt puristus yltää todellisen vision puuttuessa parhaimmillaankin vain ”oikein kiva” -sektorille.