Yksi hienoja hetkiä jazzissa oli kun Keith Jarrett aloitti levyttämisen Impulse!-merkille vuonna 1974. Ensimmäinen albumi oli nimeltään Treasure Island ja sillä soittivat Jarrettin lisäksi basisti Charlie Haden, rumpali Paul Motian ja saksofonisti Dewey Redman.
Tämä hetki ja tuo Keith Jarrettin American Quartet -nimellä kulkenut kvartetti (European Quartetiin kuuluivat Jan Garbarek, Palle Danielsson ja Jon Christensen) tulevat toistuvasti mieleen NYConnectionin uutta ja vahvasti melodista levyä kuunnellessa. Jarrettin vaikutus kuuluu vahvana pianisti Roy Assafin soitossa, mutta kyllä myös muun bändin otteista huokuu 1970-luvun alun henki, kuulostaen kuitenkin omalta itseltään, kiitos osittain pienten kiertoteiden, jotka vievät kohti abstraktimpaa ilmaisua. Levy on vahvimmillaan, kun tämä taipumus kohtaa bändin lähes romanttisen lyyrisyyden, kuten Inner Blurilla.
Välillä lyyrinen melodisuus puree bändiä nilkkaan ja atmosfääri siirtyy 1970-luvun jazz-konsertista 1980-luvun televisiotunnareihin. Levyn päättävä Löyly kapsahtaa tähän katajaan. Mutta siinäkin on hetkensä, nimittäin basisti Jori Huhtalan upea soolo.