RUGER HAUER: Erectus | Soundi

RUGER HAUER: Erectus (Monsp Records)

Se syvenee syksyllä (2010) oli virkistävä tapaus, mutta silti lopulta aika perinteinen räppilevy. Se antoi kuitenkin luvan toivoa suuria tältä projektilta. Erectuksella bändi lunastaa näitä odotuksia.

Levyltä ei löydy yhtään perinteiseen hiphop-karsinaan menevää biittiä. Erectus onnistuu olemaan jokseenkin genretön levy, joka usein yhden biisin aikana repii vaikutteensa eri puolilta elektronisen musiikin kenttää, elektropumppauksesta lähes takavuosien illbientin mieleen tuoviin ääniaaltoihin. Ja täydellisesti kokonaisuuteen sopivana outolintuna on soulahtavasti rockaava Elvis sanoo ei.

Lyriikka on yhä synkkää, mutta aika hirtehisen hauskaakin. Mä haluun kuolla ennen Bonoo on aika hieno suoritus. Karmina burana saa jo kaikessa ilkey­dessään melkein nauramaan ääneen, viimeistään ”lololo-ooämgee”-kertsiin tultaessa. Ja levyn paras yksittäinen heitto lienee: ”Räppi on vain kuukautiskateutta.”

Voi olla, että joillekin headeille tulee ikävä sitä perinteisempää linjaa, mutta minusta Rugerit ovat onnistuneet siirtämään itsensä uudelle, omalle alueelleen.

Arvio julkaistu Soundissa 11/2012

Tähän liittyvät jutut

10-vuotias Femmagaala on jo lähellä! Ehdokkaat ja gaalan esiintyjät julkistettu

Suomalaisen rockkentän kiinnostavia marginaaleja tonkiva ja parhaita palkitseva Femmagaala on ehtinyt jo esipuberteetti-ikään. Vuodesta toiseen ”Vaikka artisti ei myykään kybällä, voidaan se silti palkita Femmalla” –ideologialla puskeva Femmagaala järjestetään kymmenennen kerran Helsingin Virgin Oilissa lauantaina 22.2.Tapahtumassa täyspitkät keikat soittavat Damn Seagulls, Ruger Hauer ja No Shame. Spektaakkelin juontaa kaksikko Heikki Helastinen ja Musta-Pekkaruuska.Femmagaalan kategoriat ja ehdokkaat:1.

Hienoa yhteistyötä: Pää Kii ja Heikki Kuula yhdistivät voimansa

Mitä saadaan kun yhdistetään tämän hetken kiinnostavimmat aristit kentän eri laidoilta? Ainakin tässä Rataraadon tapauksessa pirun mainio biisi.Heikki Kuulan (soololevyjen lisäksi mm. Teflon Brothers) uudella Rataraato-biisillä vierailee rap-kollegansa Paperi T (Ruger Hauer, Paavoharju) ja taustalla räimii menemään punkbändi Pää Kii. Toimii, kuten arvata saattaa.

RUGER HAUER: Ukraina

Pyhimyksen, Paperi T:n ja Tommishockin muodostama Ruger Hauer otti heti debyytillään (Se syvenee syksyllä, 2010) suomiräpin kentän vakuuttavasti haltuun. Yhtyeen terävät ja yhteiskunnallisesti herättelevät lyriikat löysivät kaikupohjaa myös perinteisen kuulijakunnan ulkopuolelta, varsinkin kun myös tekstien taustat olivat enemmän kuin hyvässä kunnossa. Tätä linjaa osuvasti täydensi viimevuotinen kakkoslevy Erectus, joka haastavuudessaan ja lievässä epätasaisuudessaan jäi kuitenkin omissa kirjoissani esikoista etäisemmäksi.

Katso video: Cult Of Luna akustisesti pimeässä lumipyryssä

Off The Record -sivusto tallensi Cult Of Lunan soittamassa keskellä pimeää iltaa sankassa lumisateessa. Vaikuttavaa!

Valoa Festival piristää Tampereen talvea

Parin viikon päästä 8.-9.2. Tampereella juhlittava Valoa Festival on koonnut jälleen kiinnostavan kattauksen. Kolmella areenalla - Klubilla, Yo-talolla ja Artturissa - soiva festari keskittyy vaihtoehtoisempaan tarjontaan laajalla skaalalla.

RUGER HAUER: Se syvenee syksyllä

Onko tämä jo patologista? Jälleen uusi projekti, jossa vaikuttaa Pyhimys. Tuotannosta vastaa tällä kertaa Huge L ja trion kaksi muuta solistia ovat Paperi T ja Tommishock.