Ghosts on TV ei jaa pikavoittoja. Pikemminkin sen musiikki muistuttaa stereogrammia, jonka ulottuvuudet aukeavat vasta, kun huomion ohjaa kärsivällisesti ilmeisimpien kiintopisteiden taakse.
Iridescent on jopa Ghosts on TV:n mittakaavassa verkkainen tallenne: vaikutelmakeskeinen ja vivahteille herkkä. Kerros kerrokselta aseteltu kokonaisuus ei karta sähköä mutta painottaa mieluummin äänten pehmeää rinnakkaiseloa kuin kontrastien äärevyyttä. Laulujen uumenissa leijuu lämmin usva, jonka keskellä yksityiskohdat tuikkivat pieninä lyhtyinä.
Yhtyeen soitto on rajuimmillaankin introspektiivistä. Vaikka Mogwain ja Hammockin kaltaiset post-rock-vaikuttajat häivähtelevät niin tuotantojäljessä kuin lähestymistavoissakin, Ghosts on TV kääntää katseensa sivuun aina vertaistensa tasalle päästessään. Mieli on sulkeutunut ja siksi tyyni. Kuusikolla on selvästi turvallinen olo ääntensä parissa.
Nautinnollisen aistivoimainen albumi jättää kuulijan vaivatta saamapuolelle. Silti laulujen painama muistijälki on hento. Niin rohkeasti kuin yhtye sointiaan massoittaakin, se päätyy silaamaan pintaa silloinkin, kun sen sallisi häilyvän tai murtavan muottinsa.
Ilmavasta toteutuksesta huolimatta jokin osa levystä pysyy aloillaan, maan ja muotojen vankina.
