SANNA KURKI-SUONION KUOLEMATON ERIKOISSYSTEEMI: Sanna Kurki-Suonion kuolematon erikoissysteemi

Jaa Facebookissa
Sanna Kurki-Suonio

Kansanmuusikkona tunnetun Kurki-Suonion uusin yhtye vihjaa jo nimellään, että kansanmusiikki on elävää perinnettä, joka ehkä joskus unohdettiin pölyyntymään arkistoihin, mutta joka nykyajan mestaripelimannien toimesta käy ennakkoluulottomasti vuoropuhelua kaikenlaisen populaarimusiikin kanssa.

Ennakkoon kiinnostusta kohottaa myös tieto, että Kurki-Suonion yhtyeessä vaikuttaa nykyisin underground-piirien ylimestari Risto Ylihärsilä, joka kosketinsoittaa sekä myös tuottaa.

Lähtökohtiin nähden Erikoisysteemi taikoo varsin perinnehenkisiä kansanlauluja, jotka Ylihärsilä paketoi monityyliseen ja -ilmeiseen mutta tuhdin psykedeeliseen asuun. Kurki-Suonion oma ilmaisu ja tyyli on siinä määrin kouliintunut ja vakiintunut, että tuottaminen käsittää ensisijaisesti musiikin. Eikä Risto Kurki-Suoniosta rääväsuuta piiskaa, tunnelma on harras, päihdyttävä ja kosmopoliittinen. Huippuyhtyeen käsissä Häävalssi muuttuu huikeaksi tripiksi ja Manan Matti murhaa reggae-bluesillaan. Ainoa kompastuskivi on Kantelettaresta, karjalaisista kansanlauluista sekä Aulikki Oksasen ja Sannan omasta päästä kumpuava lyriikka, jonka romanttis-runollisen maailman rinnalle toivoisi enemmän konkretiaa ja lihallisuutta.

Sami Nissinen
Arvio julkaistu Soundissa 12/2015