THE STROLLERS: Captain Of My Ship

Örebron karusta kaupungista ponnistava The Strollers paljastaa toisella albumillaan korttinsa heti kättelyssä. Kannessa tuijottaa vastaan neljä tuimaa nuorta miestä, joiden kasvot peittyvät osittain pitkiin moppitukiin. Housun puntit ovat kapeat, kenkien kärjet terävät eikä kukaan hymyile. Näyttää hyvältä.
Levyn ensimmäiset tahdit paljastavat epäilykset oikeiksi. Euroopan retrogarage- kunkut uskovat edelleen asiaansa ja räppäävät ilmoille taattua proto-psykedeelistä autotallimusiikkiaan. Music Machinen, Electrasin, Seedsin ja muiden garage-jumalien opit kuuluvat kautta linjan, mutta The Strollers ei huku tahdottomien apinoijien massaan. Olennaista on se, että näiden poikien friikkiys ulottuu musiikin muodon ja pinnan yli sen sieluun. Bändin nokkamies Mathias Lilja on loistava laulaja, jonka vimmalla sylkäisemät syytökset kelvottomille tyttöystäville edustavat autotalliaggressioita parhaimmillaan. Liljan ja rumpali Martin Karlssonin kynäilemät kappaleet kattavat garagen tyylikkäimmät kolkat melankolisista beat-paloista hurjiin fuzz-punk-rypistyksiin.
Levyn ilme on kaukana uuden ajan soundillisen sterilisaation ihanteista. Vinkuvat farfisat, kolisevat rummut ja örisevä sixties-basso puskevat korviin rohinalla ilman turhaa siloisuutta. Don't Try To Change Me Kinks-fiilareineen, vimmainen Fire ja ovelasti folkahtava She Can Get It ovat levyn aarteita. Jos kuvittelet garage-punkin olevan tunkkaisilla soundeilla jyystettyä hard-rockia, kannattaa hankkia tämä levy ja tarkastaa asioiden todellinen tila. Tästä ei retroaktiivinen rock'n'roll ei kovin paljoa kummemmaksi tule.