Pöhinä Tiisun ympärillä on ollut kiitettävän aktiivista jo vuoden ajan. Bändi on herättänyt huomiota energisillä keikoillaan ja riemastuttavilla singleillään. Yhtyettä on kuvailtu suomirockin pelastukseksi ja tulevaisuudeksi.
Parikymppisen Henrik Illikaisen johtaman, lukiossa toisiinsa tutustuneen kuusikon esikoisalbumin perusteella kuvailut eivät mene pahasti pieleen. Elämän koulu on parhaimmillaan aidosti räiskyvä, värikäs, kohkaava ja hauska. Se on täynnä nuoruuden intoa ja tempaa välillä väkisin mukaansa.
Näin käy etenkin levyn alkupuolella. Tiisun kaksi ensimmäistä singleä, Suomalaisen suurin riesa on sisu ja Elämältä turpiin sain, avaavat levyn ja hyvin avaavatkin. Nuo suomalaista sielunmaisemaa luotaavat kappaleet ovat iskeviä, hauskoja ja yllättäviä.
Kolmannen kappaleen kohdalla kohkaava hirtehisyys kääntyy kuitenkin hieman itseään vastaan, sillä Perkele alkaa loppulallatteluineen jo ärsyttää. Balladi Mitä maailma multa odottaa on tervetullut hengähdystauko. Kolmossinglenä julkaistu Tänään sä musta hullaannut palauttaa levyn taas humoristisille linjoille, mutta ei nosta enää albumia siivilleen.
Tiisun esikoisen suurimmat valttikortit kuultiin jo levyn alussa.
Hauskuus alkaa puuduttaa, mikä ei toki tarkoita sitä, etteikö levyn loppupuolelta löytyisi hyviä hetkiä. Suorasanaisesti ja hauskasti panemista käsittelevä Virtaset on nopeatempoisempaa kansanmusiikkia kohti silmää vinkkaava ja hauska laulu. Levyn päättävä, etäisesti Depeche Moden 25 vuoden takaisen Personal Jesus -hitin riffiä lainaileva Uusi aika on myös levyn parhaimmistoa.
Vaikka Henrik Illikaisen lyriikat ovat oivaltavia ja paikoin yllättävän monitasoisiakin, hauskuus kääntyy niidenkin osalta alun naamalle läpsäisyn jälkeen itseään vastaan. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Tiisun kaltaiselle, nuoruuden intoa puhkuvalle uudelle nimelle on kotimaisessa rockissa tilausta.
Elämän koulu on tälle tilaukselle lupaava alku.
