VARIOUS ARTISTS: Nativity In Black II: A Tribute To Black Sabbath

Arvio julkaistu Soundissa 08/2000.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Tribuuttitehtailu meni välillä sellaiseksi humpaksi, että jo pelkän sanan näkeminen sai vatsan kiertämään. Vuonna -94 ilmestynyt Nativity In Black oli kuitenkin toista maata: vakuuttava sarja isoja nimiä esittelemässä näkemystään tärkeimmän heavy-bändin historiasta.

Arvio

VARIOUS ARTISTS
Nativity In Black II: A Tribute To Black Sabbath
Divine

Tribuuttitehtailu meni välillä sellaiseksi humpaksi, että jo pelkän sanan näkeminen sai vatsan kiertämään. Vuonna -94 ilmestynyt Nativity In Black oli kuitenkin toista maata: vakuuttava sarja isoja nimiä esittelemässä näkemystään tärkeimmän heavy-bändin historiasta. Nativityn kakkososa koottiin samalla periaatteella, joten siitä paukahti heti mielenkiintoisin tribuuttilevy vuosikausiin.
Megadeth on ainoa kokonainen bändi, joka päästettiin molemmille levyille. Sen osuutta voi kyllä kyseenalaistaa, sillä Never Say Dielle tehdään nyt sama kuin aiemmin Paranoidille: ei yhtään mitään! Mustainen yksi yhteen versiot kuulostavat vain hassuilta. Panteraa pitäisi myös käydä jututtamassa saunan takana. Anselmon Ozzy-imitointi Electric Funeralissa on suorastaan kahelia. Kun bändillä ei enää riitä näkemystä edes omiin biiseihin, niin kuinka ihmessä Sabbathin luomuksiin? Yhdistelmä Slayer ja Hand Of Doom näyttää sekin paperilla kovalta, mutta peesailuksi menee. Godsmackistä yliarvostetusta muotivirtailijasta, ei tietenkään ole puhaltamaan henkeä Sweat Leafiin.
Neljä esitystä erottuu omaksi porukakseen. Machine Head jyrää Hole In The Skystä itsensä näköisen. Sovitusta rikotaan hienosti, Rob Flynn räyhää kuin rakkikoira ja lopussa biisi möyhätään tyylikkäästi aivan päreiksi. System Of A Down paljastaa Snowblindilla sisimpänsä lisäten ja poistaten osuuksia, demppaillenkin vekkulisti, ja pysyen silti lähellä Sabbath-henkeä. Monster Magnet, jota ei tosiaankaan voi syyttää helppoon ratkaisuun päätymisestä, vetäisee kaikkine höpötyksineen upean savuisen avaruusversion Into The Voidista. Kaikkein arvaamattomin tempaus on Busta Rhymesin Iron Man alaotsikolla This Means War. Hiphop-mantraa luetaan niggas-sanaa painotellen, sanoitus vedetään uusiksi ja Ozzyn ääntäkin kuullaan välissä.
Kun aihetta melko varmasti venytetään vielä kolmososaankin, olisi mukava kuulla esimerkiksi Slipknotia ja Danzigia. Halukkaista tuskin on pulaa, sillä jokainen heavybändi on jossain uransa vaiheessa versioinut Sabbathia. Tai sitten se valehtelee. 

Lisää luettavaa