Jack White avasi ensimmäisen uusin laittein varustetun vinyylitehtaan Yhdysvaltoihin 35:een vuoteen – tältä siellä sitten näytti

26.2.2017 18:40

Musiikin monitoimimies Jack White on avannut Third Man Records -levy-yhtiönsä kanssa Third Man Pressing -nimellä kulkevan vinyylitehtaan Detroitiin. Kyseessä on ensimmäinen uusilla vinyylipainoilla varustettu tehdas Yhdysvaltain maaperällä reiluun kolmeenkymmeneen vuoteen. Ympäristöystävällisyyteen panostava laitos omaa kahdeksan painoa ja kykenee painamaan 5000 vinyyliä tunnissa.

Privaatit harjannostajaiset pidettiin perjantai-iltana, mutta avoimia tervetuliaisjuhlia vietettiin lauantaina vinyylimuotoisten kakkujen ja rap-artisti Danny Brownin, country-poppoo Craig Brown Bandin ja paikallisen laulaja-lauluntekijä Kelley Stoltzin esitysten voimin. Lisäksi vieraat pääsivät seuraamaan aitiopaikalta muun muassa White Stripes-, The Stooges- ja MC5 -vinyylien painatusprosessia.

White itse avasi projektin taustoja Billboardille seuraavasti: ”Halusimme olla levy-yhtiö, jolla on oma levypainonsa. Siitä on jo aikaa, kun Capitolilla, Columbialla ja muilla vastaavilla oli omat painonsa. Wanda Jackson kertoi minulle, ettei hän saanut levyjään painetuksi, koska Beatles myi niin paljon, ettei Capitol ehtinyt painaa hänen levyjään. Silloin aloin sanoa, että ’Third Manilla tulee jokin päivä olemaan ainakin pari painoa’. Nyt meillä on kahdeksan. En voisi pyytää enempää.”

Videokierros suoraan vinyylifanin märistä unista revityssä laitoksessa on katsottavissa alta.

Lisää luettavaa