Ilmoitus: Esa Pulliaisesta Tove Janssoniin – Vuotalon syyskausi on täynnä kokemisen arvoista ohjelmaa

Vuosaaren metroasemalta on matkaa Vuotaloon vain parisataa metriä. Kun sen jaksaa taivaltaa, pääsee perillä kokemaan elämyksiä, jotka parhaimmillaan kulkevat mukana läpi elämän.
10.9.2020 14:01

ILMOITUS Vuosaaren oma tapahtumakeskus ei hiljene koronapandemian keskelläkään. Mosaiikkitorilla, metroaseman lähellä sijaitseva Vuotalo tuo syksyllä yleisön eteen runsain mitoin taidetta, viihdettä ja kulttuuria. Samalla turvallisuuteen on panostettu niin, että katsojat voivat nauttia hyvillä mielin musiikkielämyksistä poikkeusaikanakin.

Vuotalon salitapahtumiin myytävien lippujen määrää on vähennetty normaalista, joten liikaa ihmisiä ei pääse pakkautumaan yhteen paikkaan. Pääsylippujen myynti hoidetaan keskitetysti Lippupisteessä Vuotalon sijaan, ja tapahtumakeskukseen on lisätty turvalliseen käyttäytymiseen ohjaavaa ohjeistusta. Siisteyteen ja hygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota.

Tove Jansson – visdiktaren

Heti syyskauden alkajaisiksi 13. syyskuuta Vuotalossa pääsee sukeltamaan syvälle Tove Janssonin maailmaan. Laulaja-näyttelijä Emma Klingenberg on tutkinut kahden vuoden ajan taiteilijasuuruuden laulujen sanoituksia, ja nyt on koittanut hetki, kun löydöksiä esitellään yleisölle.

Tove Jansson – visdiktaren -esityksessä etsitään vastauksia esimerkiksi sellaisiin kysymyksiin, mistä muumitaiteilijan lyriikat saivat inspiraationsa, millaista musiikkia Jansson itse kuunteli ja omistettiinko Tovelle itselleen koskaan laulua. Klingenbergin tukena on lavalla kolme muusikkoa, jotka esittävät paitsi Janssonin tuttuja kappaleita myös aivan uusiin sävellyksiin puettuja tekstejä.

Kokeellisen musiikin ystäville on tarjolla 18. syyskuuta kovan luokan konsertti, kun 25 vuotta progressiivisen rockin, jazzin ja funkin ilosanomaa julistanut Jan-Olof Strandberg juhlii Vuotalossa uutta albumiaan. Strandbergin rinnalla nähdään kovat nimet Jukka Gustavson, Sami Virtanen, Jartsa Karvonen ja Felix Zenger, ja maestro esiintyy saman illan aikana myös AGSW QUARTE -kokoonpanon kera. Tässä yhtyeessä Strandbergin kanssa musisoivat Jukka Gustavson, Juhani Aaltonen ja Hasse Walli.

Strandberg Projects 25 years anniversary

Sinivalkoisen kitaran armoitettu mestari Esa Pulliainen saapuu Vuotaloon 2. lokakuuta pianotykittäjä Mr. Breathlessin kanssa. Viimeiset vuodet Baddingin tuotantoa Agentsin ja Ville Valon kanssa esittänyt Pulliainen palaa vaihteeksi nuoruutensa musiikin eli rautalangan ja rock’n’rollin pariin. “Harjoituksia on pidetty taajaan ja kappaleita on hiottu pää punaisena”, Pulliainen lupaa, joten hieno ilta on epäilemättä tiedossa.

9. lokakuuta kuullaan mielenkiintoista yhdistelmää, kun Ali Saad ja Sanna Salmenkallio lähtevät musiikilliselle tutkimusmatkalle arabialaisen ja eurooppalaisen kulttuurin välimaastoon. Kaksikon esityksessä ikivaha arabirunous lyö kättä suomen ja englannin kielen kanssa. Ali Saad on bagdadilaisen muusikkosuvun vesa, ja Salmenkallio on puolestaan tehnyt musiikkia elokuviin ja teatteriin.

Laura Närhi

Kemopetrolin laulajana aloittanut ja myöhemmin menestyksekkäälle soolouralle ryhtynyt Laura Närhi esiintyy Vuotalossa 29. lokakuuta. Närhi julkaisi viime vuonna pitkästä aikaa uutta musiikkia, kun laulajan single Tekisin tän uudelleen tuli kuultavaksi. Närhellä riittää repertuaarissaan tunnettuja kappaleita: esimerkiksi vuonna 2016 julkaistu Supersankari on kuunneltu suoratoistopalveluissa komeat kahdeksan miljoonaa kertaa, ja Erinin kanssa levytetty, sisaruskateudesta kertova Siskoni (2012) soi edelleen taajaan radioasemilla.

Vanhat ystävykset Johanna Kurkela ja Johanna Iivanainen esiintyvät jälleen yhdessä. Kaksikon toveruus alkoi jo kymmenisen vuotta sitten yhteisellä keikalla, ja vuonna 2018 parivaljakko nähtiin Iivanainen-Kurkela Gemini -yhteiskiertueella. Tänä vuonna Kurkela ja Iivanainen ovat äänittäneet kaikessa hiljaisuudessa yhteisen albumin, joka julkaistaan 11. syyskuuta. Toverusten elokuvallista, unelmoivaa popmusiikkia kuullaan Vuotalossa 28. marraskuuta.

Altamullan Road / Johanna Kurkela & Johanna Iivanainen

Joulutunnelmaan pääsee Vuotalossa 10. joulukuuta, kun Maria Ylipää & Ystävät nähdään Star of Wonder -konsertissa. Keikalla kuullaan sekä uutta että vanhaa musiikkia Suomesta ja muualta maailmasta. Illan kappaleluetteloon kuuluvat muun muassa Anna-Mari Kähärän Ilpo Tiihosen runoon säveltämä Likainen enkeli sekä Heimo Harakan sanoittama ja Jukka Leppilammen säveltämä Aasi ja timpurin muija. Ylipään yhtyeessä soittavat Marzi Nyman, Niko Kumpuvaara ja Ville Herrala.

Star of Wonder / Maria Ylipää & Ystävät

Konserttien lisäksi Vuotalossa nähdään runsaasti elokuvia – ja vieläpä aivan ilmaiseksi. Pride-viikolla 7. syyskuuta esitetään georgialaisesta tanssijasta kertova, moninkertaisesti palkittu draama And Then We Danced (2019). 16. syyskuuta nähdään kotimainen Metsäjätti (2020), jossa ylennystä hamuava Pasi palaa synnyinseudulleen Törmälään tehostamaan paikallisen vaneritehtaan toimintaa. 29. syyskuuta on vuorossa ohjaajasuuruus Pedro Almodovarin katkeransuloinen taiteilijakuvaus Kärsimys ja kunnia (2019).

Näiden lisäksi Vuotalossa on tarjolla esimerkiksi tanssiesityksiä, teatteria, luentoja ja satutuokioita, joten hyvällä syyllä voi sanoa, että Vuosaaressa riittää nähtävää jokaiselle aina jouluun saakka. Vieraile siis osoitteessa Vuotalo.fi ja katso koko syyskauden ohjelma! Sieltä löytyy varmasti jotain, minkä vuoksi kannattaa saapua paikalle vaikka vähän kauempaakin.

Lisää luettavaa