Ilmoitus: Kymmenen säästövinkkiä kitaran ostamista varten

Haaveiletko kitaran ostamisesta, mutta sinusta tuntuu, ettet saa mitenkään säästettyä rahaa tämän haaveen toteuttamista varten? Ei hätää – tähän artikkeliin on koottu kymmenen näppärää vinkkiä, joiden avulla voit säästää ja toteuttaa unelmasi omasta kitarasta!
15.2.2021 09:29

ILMOITUS

Vinkki 1: Lainojen yhdistäminen

Taloudellinen tiukka tilanteesi saattaa johtua siitä, että sinulla on jo useita erilaisia lainoja, joiden korot ja muut lainanhoitokulut juoksevat koko ajan ja lisäävät lainataakkaasi. Saatat olla jopa siinä pisteessä, että sinusta tuntuu, ettet enää selviydy kaikkien lainojen maksueristä ja että olet vaarassa menettää luottotietosi, ellet pian tee jotain. Sen lisäksi, että tällainen tilanne ajaa oman talouden tiukoille, se aiheuttaa myös ylimääräistä stressiä ja saattaa jopa haitata oman taloudellisen tilanteen tarkastelua objektiivisesti. Pahimmillaan tilanne voi aiheuttaa häpeää ja jopa masennusta, jota halutaan ehkä peitellä läheisiltä.

Tällaisessa tilanteessa kannattaa harkita lainojen yhdistämistä yhdeksi yhdistelylainaksi, ennen kuin tilanne ajautuu liian pahaksi. Pattitilanteessa lainojen yhdistäminen saattaa tuntua liian haastavalta tehtävältä, mutta nykyaikana se on kuitenkin yllättävän helppoa. Netistä löytyy nimittäin monia palveluita, jotka kilpailuttavat yhdistelylainat puolestasi ja sinun tulee vain valita sinulle sopivin tarjous päältä. Kannattaa kokeilla esimerkiksi Yhdistalaina.com -palvelua.

Kun saat lainasi yhdistettyä, alat säästää lainanhoitokuluihin aiemmin mennyttä rahaa. Tästä rahasta kannattaa laittaa joka kuukausi hieman sivuun kitaran ostamista varten. Tässä vaiheessa kannattaa myös säilyttää maltti eikä rynnätä ottamaan uutta lainaa kitaran ostamiseen, sillä uusi laina sotkee jälleen talouttasi turhaan. Sinnikkäästi säästämällä voit saada kerättyä rahat kitaran ostamista varten yllättävän lyhyessä ajassa, kunhan vain käytät rahaa entistä järkevämmin. Saatuasi lainasi yhdistettyä yhdeksi kokonaisuudeksi säästät myös aikaa, sillä tästä lähtien sinun tulee huolehtia ainoastaan yhden lainan maksueristä. Käytä myös säästynyt aika viisaasti ja osallistu vaikkapa kitaransoittokurssille.

Lainojen yhdistäminen ei ole kaikille tarpeellista, mutta yhä useampi rahoittaa uuden kitaran hankinnan osamaksusopimuksella, kuten joustoluotolla. Joustoluotto kannattaa ehdottomasti kilpailuuttaa, jos sillä meinaa rahoittaa uuden kitaran ostamisen. Joustoluoton kilpailuttaminen onnistuu kätevästi Joustoluotto.com sivustolla.

Vinkki 2: Säästä keittiössä

Ruokaan menee yllättävän paljon rahaa, etenkin, jos sinulla on ruokittavana useita suita. Keittiössä voi kuitenkin säästää tekemällä fiksuja valintoja. Suunnittele ruokaostoksesi tarkkaan, suosi mahdollisuuksien mukaan hävikkituotteita, vältä ruokahävikkiä kotona ja vertaile ruokaostosten hintoja. Tällä pääsee jo pitkälle.

Opettele myös laittamaan mahdollisimman terveellistä ja maistuvaa ruokaa mahdollisimman edulliseen hintaan. Nykyisin tämä on aiempaa helpompaa, sillä netti on täynnä toinen toistaan parempia ohjeita. Yleensä hyviä vaihtoehtoja löytyy etenkin kasvisruokien puolelta, sillä monet kasvikset ovat yllättävän edullisia, etenkin, jos opit hyödyntämään kausituotteita. Kokeile esimerkiksi punaisia linssejä, joista loihdit helposti terveellistä ja maittavaa ruokaa, kuten intialaistyylistä linssicurrya tai herkullista linssikeittoa. Hyödynnä fiksusti myös lounaalta jäävät tähteet. Esimerkiksi kaurapuuron jämät voi hyödyntää sämpylätaikinassa ja lounaan jämiä voi pakata seuraavaksi päiväksi mukaan töihin ja korvata niillä kalliin työpaikkalounaan. Monen mielestä keittiössä säästäminen on erityisen palkitsevaa, kunhan sen vain tekee ruuan terveellisyydestä ja maukkaudesta tinkimättä!

Vinkki 3: Suosi kestotuotteita

Kestotuotteita suosimalla voi säästää yllättävän paljon. Vauva- ja pikkulapsiperheessä kestovaipat ja esimerkiksi kestovanulaput ovat oivallisia arjen säästökeinoja. Kuukautisten aikana on myös mahdollista käyttää kestotuotteita, kuten kuukautisveren imeviä alushousuja, kestositeitä ja kuukuppia. Näin kuukautisten tai pikkulapsivaiheen aikana säästyy sekä rahaa että luontoa!

Kauppareissuille kannattaa aina pakata mukaan kestokassi. Muovipussin hinta saattaa tuntua edulliselta, mutta laskepa kuinka paljon rahaa muovikasseihin menee vuodessa, jos ostat joka kauppareissulla muovikassin tai pari. Entäpä kymmenessä vuodessa? Loppusumma saattaa yllättää.

Vinkki 4: Kierrätä mahdollisuuksien mukaan

Ympäristöystävällinen ja taloudellinen kuluttaja suosii kierrättämistä mahdollisuuksien mukaan. Nykyisin hyviä kirpputoreja löytyy jopa netistä, joten kierrätystuotteiden löytäminen on nyt entistä helpompaa. Myös omasta kodista kannattaa kierrättää kaikki tarpeeton, sillä näin säästyy luonnonvaroja ja on mahdollista kerätä varoja omaan kitarakassaan.

Vinkki 5: Karsi tarpeettomat menot

Kun tavoitteena on säästää, kannattaa karsia kaikki tarpeettomat menot minimiin. Tämä voi tuntua tylsältä, mutta hyvän tavoitteen eteen olet varmasti valmis tekemään uhrauksia. Sinulla saattaa olla esimerkiksi useita suoratoistopalveluiden tilauksia, joista voisit karsia ainakin yhden ja saada näin säästöön rahaa kitarakassaasi. Rahaa saattaa kulua myös kuin lähes huomaamatta esimerkiksi valmiskahveihin, joita on helppo napata mukaan työmatkan varrelta, tai vaikkapa aikakauslehtien irtonumeroihin, joiden kansi saattaa tuntua erityisen houkuttelevalta. Hyvää kahvia on kuitenkin helppo keittää myös kotona ja pakata sitä työmatkalle mukaan vaikkapa termosmukiin tai -pannuun, ja aikakauslehtiä on mahdollista lukea myös kirjastossa. Laske, kuinka paljon voit säästää karsimalla tarpeettomat, pienet menot, ja korvaamalla ne edullisemmilla tai jopa täysin maksuttomilla vaihtoehdoilla!

Vinkki 6: Tee budjetti ja kirjaa menosi

Budjetin tekeminen kannattaa, kun tavoitteena on säästää tietty summa rahaa tietyssä ajassa. Käytä apunasi vaikkapa Excel-taulukkoa. Kirjaa siihen tarkasti tulosi ja menosi ja seuraa tarkasti, kuinka asettamasi budjetti elää arjessa. Pyri myös varautumaan yllätyksiin, joita saattaa tulla esimerkiksi lapsen tai lemmikin sairastuessa yllättäen.

Vinkki 7: Hanki lisätuloja

Aina menojen vähentäminen ei vain ole mahdollista, vaikka sitä yrittäisi kuinka. Tällöin säästöjen syntymiseksi on luonnollisesti tärkeää hankkia lisätuloja. Ehkä voisit tehdä töissä ylimääräisiä vuoroja tai vaikkapa hoitaa naapurin lapsia pientä korvausta vastaan silloin tällöin vanhempien tarvitessa omaa aikaa? Mieti erilaisia vaihtoehtoja luovasti ja monipuolisesti. Jopa kitaratunteja on mahdollista tarjota netin kautta!

Yksi mahdollisuus on tehdä lisätöitä verkon kautta. Tutustu esimerkiksi UpWorkin ja Freelancer.com-sivuston vaihtoehtoihin. Voit luoda näille sivustoille oman profiilisi ja tarjota palveluitasi. Jos osaat vaikkapa kääntää tekstejä suomesta englantiin tai olet hyvä äidinkielessä ja haluaisit tarjota oikolukupalveluita, kannattaa mainita tämä profiilissasi. Kiinnitä huomiota myös profiilikuvaasi ja -tekstiisi ja pyri luomaan itsestäsi mahdollisimman ammattimainen kuva. Kerro työkokemuksestasi ja koulutuksestasi ja pyri nostamaan profiilisi esiin. Tee rohkeasti tarjouksia sinulle sopiviin työtehtäviin. Vaikka verkon kautta tehtävä työ onkin monin tavoin tavallista joustavampaa, muista kuitenkin aina huolehtia siitä, että teet lupaamasi työt ajoissa ja mahdollisimman hyvin! Saamasi hyvä palaute auttaa sinua saamaan lisää töitä ja luomaan tuottoisan lisätulon, josta voit helposti säästää rahaa kitaraa varten.

Vinkki 8: Unohda heräteostokset

Säästämisen aikana kannattaa unohtaa heräteostokset! Jos olet innokas shoppailija, kannattaa kaupassa käydä mahdollisimman harvoin, ettei mukaan tartu mitään suunnittelematonta. Sama koskee myös verkkokauppoja, joissa on äärettömän helppoa klikata tuotteita ostoskoriin ja sieltä kassalle! Heräteostosten väliin jättäminen on pieni hinta siitä, että saat siten säästöön rahaa suurta unelmaasi varten.

Vinkki 9: Suosi kirjaston palveluita

Kirjaston palveluiden suosiminen auttaa säästämään selvää rahaa. Tiesitkö, että kirjastoista löytyy jopa kitaransoittokursseja, joita kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Löydät kirjastosta näppärästi myös esimerkiksi nuotteja suosituimpiin kappaleisiin ja ehkäpä haluat tutustua omaa kitaraa odottaessasi myös suosikkikitaristisi elämäntarinaan. Tutustu kirjaston valikoimiin ennakkoluulottomasti ja huomaat pian, kuinka monenlaisia mahdollisuuksia kirjasto tarjoaakaan!

Vinkki 10: Lue säästämiseen perehtyneitä blogeja

Netistä löytyy runsaasti erilaisia blogeja, myös sellaisia, joissa perehdytään säästämisen moniin puoliin. Voit saada niistä lisää hyviä vinkkejä, joiden avulla voit tehdä kitarahaaveistasi totta ehkä aiemmin kuin etukäteen uskoitkaan. Blogien lukeminen on yleensä maksutonta, joten voit saada niistä vinkkejä täysin ilmaiseksi.

Lisää luettavaa