Alkometrinä toimiva kunnianosoitus Bob Dylanille – Laulun paikassa Olavi Uusivirta

Laulun paikka -artikkelisarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Osassa numero 17 Olavi Uusivirta kertoi edesmenneestä ravintolasta Punavuoressa.

Kuva: Visa Högmander

Laulu: Punavuoriblues
Singleltä Irrallaan (2005)
Sanat ja sävellys: Olavi Uusivirta
Koordinaatit: 60° 9’ 48.6”, 24° 56’ 29.7”

Punavuoriblues julkaistiin Me ei kuolla koskaan -albumilta (2005) lohkaistun Irrallaan-singlen b-puolena kymmenen vuotta sitten.

– Asuin siihen aikaan Helsingissä, lähellä Viiskulmaa, Albertinkadun ja Pursimiehenkadun kulmassa pienessä poikamiesboksissa. Se oli eka kämppäni, missä asuin omillani. Ensimmäinen albumini oli julkaistu ja tein sen jälkeen Henna Vännisen, nykyisen Tanskasen kanssa nuorten keskusteluohjelmaa nimeltä Zulu. Tein myös YleX:lle radio-ohjelmaa, Olavi Uusivirta muistelee.

– Vuonna 2004 itselle kirkastui se, että haluan keskittyä musiikkiin enkä tehdä radio- ja tv-hommia. Se oli tietoinen päätös. Punavuoriblues syntyi aikana, jolloin tein täysipäiväisesti lauluja.

Tätä ennen oli tapahtunut seuraavaa: Uusivirran debyyttilevy Nuoruustango (2003) oli floppi.

– Kukaan ei ostanut sitä ja kriitikot teilasivat sen. Jälkeenpäin ajateltuna oli hyvä juttu, että se meni juuri niin, koska sitä putosi maan pinnalle suurista odotuksistaan ja glorifioiduista mielikuvistaan. Realismi oli nenän edessä.

”Mä näin sut ensin teeveessä ja sitten Lostarissa / mä ajattelin heti että tossahan on kissa / joka yksinäisyyttäni voisi hälventää / ja tuskaa eksistentiaalista lieventää.”

Uusivirta kertoo, että Punavuoriblues syntyi aikana, jolloin oli hedelmällistä kirjoittaa kappaleita.

– Kukaan ei odottanut mitään. Punavuoriblues oli yksi niistä biiseistä, joiden kohdalla etsin omaa kirjoittajan ääntäni. Se oli antoisaa aikaa. Ymmärsin, että ei ole mitään kaavoja, joita pitäisi noudattaa kirjoittaessaan poplyriikkaa. Silloin tuli tehtyä paljon tyylilajikokeiluja niin sävellyksissä kuin sanoituksissa.

Olavi Uusivirta toteaa Punavuoribluesin olevan suora päällekirjoitus Bob Dylanin ikonisesta Subterranean Homesick Blues -kappaleesta. Uusivirta siirsi maiseman Helsingin Punavuoreen.

– Siitä tuli rakkauslaulu. Olin siihen aikaan vahvasti mieltynyt erääseen suomenruotsalaiseen radio- ja tv-toimittajaan. Lähettelin hänelle muistaakseni kirjeitä ja kortteja. Kirjoitin tämän biisin hänelle. Se syntyi yhdeltä istumalta. En halunnut lähteä keksimään asioita, ja siinä on mukana pingviinejä myöten todellisia tapahtumia. Toki mukana on myös fiktiivistä kerrontaa, Uusivirta kertoo.

– Se rakkaus ei ikinä varsinaisesti konkretisoitunut. Meistä tuli tosi hyvät tuttavat. Olimme samalla alalla ja täällä me näimme, tällä paikalla. Lostarista (vuosina 1996–2011 toiminut ravintola Lost & Found) löysi aina kavereita. Sunnuntait ja maanantait olivat parhaita iltoja, kun ”keravalaiset” eivät olleet katsomassa, että onko se Ville Valo täällä, laulaja naurahtaa.

”Mä menin sitten tiskille, ett’ ’Moi, mä olen Olavi / jotkut sanoo Oltsuks ja Tidi sanoo C’est la vie’”

Punavuoribluesin kirjoitusaikoihin Uusivirta näytteli Keisarikunta-elokuvassa.

– Tekstissä mainitaan elokuvassa myös näytellyt Tidi eli Kwanista tuttu Tidjân Ba, joka kutsui minua C’est la vie -nimellä. Biisistä kuulee, että se on tehty viidessätoista minuutissa, mutta sen tarinaahan voisi jatkaa vaikka 20-säkeistöiseksi. Siinä tavoiteltiin Juice Leskisen ja M.A. Nummisen henkeä. Kymmenen vuoden tauon jälkeen voisi jatkaa tarinaa: Lostaria ei enää ole, vaan on Tres Bones (Lost & Foundin paikalla nykyään oleva ravintola, jossa haastattelu tehtiin).

Olavi Uusivirta sanoo Punavuoribluesin toimivan myös alkometrinä.

– Biisin tempo on nopea ja artikulointi haastavaa. Ei se taivu hirveän vahvassa simassa. Muutaman oluen jälkeen ehkä, mutta kolmannen jälkeen voi tehdä tiukkaa, laulaja nauraa.

Seitsemättä studioalbumiaan parhaillaan työstävän Olavi Uusivirran mielestä Helsingissä ei ole enää Lostarin veroista paikkaa.

– Ehkä Coronassa voi notkua samanhenkistä porukkaa, mutta Lostarissa olivat aina kaikki. Ovat asiat muuttuneet senkin puoleen, että Punavuoribluesin aikaan olin nuori tulokas. Nyt en ole enää nuori enkä tulokas.


Teksti ja kuva: Visa Högmander
Artikkeli julkaistu alun perin Soundissa 5/2015