Hypätään sitten muutamia kuukausia eteenpäin, elokuun viimeisiin päiviin. Pitkään työstetty Stam1nan kymmenes studioalbumi X on valmistunut joitakin aikoja sitten, ja lappeenrantalaisessa ravintolassa lohipizzaa maisteleva Antti Hyyrynen on mainiolla tuulella. Kovin kauan ei kuitenkaan ole siitä, kun miehen mieli oli täysin musta.
– Vuosi 2021 oli hirveä. Stam1na oli edelleen olemassa, mutta yhtyeen hengitys pihisi aika vaivalloisesti, laulaja-kitaristi huokaa.
– Oltiin tehty Novus Ordo Mundi -albumia hartaasti. Sen vääntäminen oli tuskallisen pitkä prosessi, ja me oltiin pandemiatilanteen vuoksi muutenkin lannistuneita ja alakuloisia. Levystä muovautui musiikiltaan raaka ja sanoituksiltaan synkkä. Siellä sukellettiin muun muassa addiktioiden, mielenhäiriöiden, pelkojen ja salaliittojen sameisiin vesiin. Ja tulihan sinne myös Tabu, joka kertoi Slayerin hengessä nekrofiliasta.
– Novus ilmestyi helmikuun lopulla, mutta yleisön eteen ei ollut mitään asiaa. Tehtiin muutama striimikeikka, ja niistäkin jäi huono maku. Niin huono, että voin luvata tässä ja nyt, ettei me lähdetä niihin touhuihin varmastikaan enää ikinä.
Hyyrynen koki, että Stam1nan jo jonkin aikaa rakoillut yhteishenki alkoi karahtaa kiville toden teolla.
– Kun koronakurimus syveni, syystä tai toisesta emme pitäneet toisiimme mitään yhteyttä. Muistan esimerkiksi hetken, kun törmäsin sattumalta Pekkaan ruokakaupassa. Hän kysyi, että onko kaikki okei. Vastasin, että ei ole. Ja sitten käännyin ja lähdin jatkamaan ostoksiani. Se oli siis lyhyt, mutta hyvinkin ytimekäs ja tuon ajan ahdistusta osuvasti kuvannut keskustelu!
– Aloin tuolloin miettiä, että onko tosiaan niin, että kun meiltä kielletään orkesterin ydinasioiden – siis lähinnä keikkojen – tekeminen, niin meillä ei ole mitään intressejä nähdä toisiamme. Että onko Stam1na lopultakin vain työpaikka. Se tuntui nöyryyttävältä ajatukselta.
Hiljalleen kesäinen aurinko alkoi paistaa, mutta Hyyrysen mieliala synkkeni entisestään.
– Pandemiatilanne jatkui vakavana, eikä päästy soittamaan yhtään keikkaa alkukesän aikana. Näihin aikoihin aloin vakavissani pohtia sitä, että Stam1nan taru saattaa olla lopussa – ainakin omalta kohdaltani. Hetken aikaa oli todella vahva fiilis, ettei minulla ole tälle hommalle enää mitään annettavaa. Olin sitten lenkillä, ja juostessani päätin lähettää muille ”minä eroan Stam1nasta” -sähköpostin.
– Viesti jäi kuitenkin lähettämättä, sillä päätin tehdä itselleni jotakin. Tulin nimittäin siihen päätelmään, että tästä paskasta on nyt noustava tai tässä käy vielä huonosti. Sitten soitin Lappeenrannan mielenterveyspalvelun numeroon, ja kerroin tarvitsevani apua. Pääsin jo samana päivänä puhumaan kriisityöntekijän kanssa ja siitä alkoi myös pitkäkestoinen terapiajakso. Oma eheytymiseni oli ottanut ison ensiaskeleen.
Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu 22.9. ilmestyvästä Soundista 8/23.