Raskaan ja psykedeelisen Oranssi Pazuzu -yhtyeen uusi levy on syönyt muutakin kuin heviä – Kitaristi Jun-His listaa yllättäviä vaikuttajia

Yhtye tunnetaan maailmalla psykedeelisenä black metal -yhtyeenä, mutta se ammentaa musiikkiinsa paljon vaikutteita genrerajoista piittaamatta.

Juuri uuden Mestarin kynsi -albuminsa julkaissut Oranssi Pazuzu -yhtye lokeroidaan maailmalla usein psykedeeliseksi black metaliksi tai droneksi. Raskasta, huuruista, viipyilevää ja painokasta sen musiikki toki on, mutta kuten laulaja-kitaristi Juho ”Jun-His” Vanhanen Soundin numerossa 4/2020 toteaa, metalli on vain yksi väri yhtyeen paletissa.

– Genrerajat on itselle ylipäänsä tosi hämmentäviä. Musiikki on niin abstrakti juttu. Korviin tulee ääniä ja niistä muodostuu tunnetiloja, ja ainakin itse haluaa kuunnella kaikkea sellaista, mikä aiheuttaa tunne-elämyksiä, Jun-His sanoo.

– Mehän ei soiteta kovin ”metallisti” eikä edes välttämättä metallisoundeilla. Metallin vaikute on meille enemmän tunnelmapuolta, sellaista raakuutta. Me ollaan fuusiobändi, eräänlaisia tutkimusmatkailijoita. Se on meillä verissä, että otetaan aina joku uusi kulma kun aletaan tehdä uutta levyä.

Jun-His myös avasi Soundille, mistä kulmasta Mestarin kynsi -albumia lähdettiin tekemään ja listasi viisi ei-metallilevyä, jotka ovat vaikuttaneet levyn muovautumiseen. Alapuolelta löydät Vanhasen listan perusteluineen sekä näytekappaleen kultakin levyltä.

Philip Glass: Glassworks

– Levy, joka tuntuu kuin katselisi maalausta, joka valmistuu yksi siveltimenveto kerrallaan. Kaikki ympärilläsi on tehty lasista. Myös tornirakennus, jonka yläkerroksessa istut. Äärimmäisen visuaalisia mielikuvia herättävää musiikkia.


Pan Sonic: Katodivaihe

– Tämän levyn kautta ymmärrys aukesi totaalisesti tilan käyttöön ja liikkeeseen eri äänielementtien välillä. Ei niinkään tilan suuruuteen vaan sen rajaamiseen niin että yksittäinen elementti voi olla pieni rae tai pisara, joka muodostaa monistuessaan suuremman kuvan.


Weyes Blood: Titanic Rising

– Hienoa dramaattista musiikkia, jossa sovituksellisia kaikuja vanhoista suurista popteoksista ja iskelmistä, mutta ilman liian nostalgista otetta. Kaiho ja suru tässä on vuorattu eksistentiaalisella tuskalla.


Gazelle Twin: Pastoral

– Todella sairasta ja vieraannuttavaa industrialtunnelmaa, jossa on kuitenkin jotain äärimmäisen samaistuttavaa kaiken informaatioähkymme keskellä.


Portishead: Third

– Tämä lienee eniten sellainen levy, josta Mestarin kynsi -levyn tekoon koko porukka on ammentanut. Jokaisen elementin oleellisuus kokonaisuuden kannalta, niiden asettelu ja tunnelman monikerroksellisuus. Suljettu ja avoin tila, sekä niiden välinen kuilu.

Teksti: Mikko Meriläinen
Lue koko haastattelu Soundista 4/20