Sideways juhlitaan jälleen Helsingin Nordiksella ensi viikonloppuna. Esiintyjiä on tusinoittain, lavojen määrä pitää laskea kahden käden sormilla ja katsottavaa ylipäätääm riittää siihen malliin, ettei yksi festarivieras voi toivoa näkevänsä kaikkea. Siispä mitkä bändit ja artistit kannattaisi laittaa erityisen tarkasti seurantaan?
Soundin Mikko Meriläinen, Joni Kling ja Mikael Mattila kertovat nyt omat tärppinsä Sidewaysin tarjonnasta. Kukin kolmikosta nimeää kaksi huomionarvoista esiintyjää. Omaa listaa voi kasata sitten festivaalin aikataulusivun avustuksella. Soundi on Sidewaysin virallinen yhteistyökumppani.
Mikko Meriläinen:
Cassandra Jenkins
Lauantai, 21.00, Basement
Yhdestä vuoden 2021 ihan parhaista pitkäsoitoista vastasi brooklyniläinen Cassandra Jenkins. An Overview On Phenomenal Nature on kiehtovan omalakinen albumikokonaisuus, joka muovautuu Aimee Mann -henkisestä melodisesta popista folk-herkistelyyn, soft rockiin ja ambientiin. Jos tsekkaat vain yhden biisin ennen keikkaa, tsekkaa leppoisaa tarinointia ja pehmeää saksofonia yhdistelevä Hard Drive. Sen kuuleminen on eniten ennakkoon odottamani hetki tämän kesän Sidewaysista.
Iceage
Torstai, 19.00, Sahara
Näin tanskalaisen Iceagen ensimmäisen kerran livenä Oslossa kymmenen vuotta sitten. Silloin yhtye oli yhden albumin julkaissut, suoraviivaisesti kaahaava punkbändi, joka jyräsi tiensä jokaisen pieneen klubiin ahtautuneen katsojan sydämeen. Sittemmin yhtye on tehnyt neljä albumia lisää ja kehittänyt niiden myötä ilmaisuaan valtavasti sävykkäämmäksi post punkiksi ja indie rockiksi. Ja mikä parasta: bändissä on edelleen mukana myös sitä räjähtävää energiaa. Pohjoismaiden kiinnostavimpia rockbändejä.
Joni Kling:
Molchat Doma
Lauantai, 20.00, Black Box
Jos jylhän massiivinen ja historian harmaaksi näivettämä betonibrutalismi rautaesiripun takaa viehättää rakennustaiteena, voi olla syytä tutustua myös sen musiikilliseen vastineeseen eli Minskissä 2017 perustettuun Molchat Domaan. Hyytävänä kirskuvan ja komeasti jylisevän yhtyeen kakkoslevy Etazhi (2018) teki vaikutuksen historiatietoisiin synkistelijöihin, ja kansikuvasta muodostui jopa jonkinlainen arkkitehtoninen internetmeemi tavallisesti brittiläistä postpunkia tai saksalaista industrialia kuuntelevien arkkitehtuurifanien keskuudessa. Molchat Doman ulosannin voikin nyt tulkita entistä ajankohtaisempana neuvostoperinnön sekä idän ja lännen valtasuhteiden uudelleenarviointina; monumenttien purkamisen musiikkina muuttuvassa maailmassa. Mielestäni estetiikaltaan vaikkapa Laibachia persoonallisemman bändin kolmas albumi Monument tuli ulos 2020. Tuon levyn tiimoilta yhtye myös teki tähän saakka ainoan vierailunsa Suomeen.
Hercules & Love Affair
Lauantai, 00.15, Black Box
Jotkin asiat onneksi pysyvät. Hercules & Love Affairin nimen kuuleminen vie takaisin niihin huolettomiin vuosiin, kun indiebändejä Wolf Paradesta CSS:n raahattiin Suomeen fanittamaan paikallista atmosfääriä, nousuhumalassa ilakoivat tanssivat Nollan pöydillä, ja levylaareista kaivettu italodisko sai elämän tuntumaan hetken aikaa henkiseltä kuplajuomalta. Romanssit menevät ja tulevat, mutta Andy Butlerin kiertävä seurakunta toiminee edelleen kuin pirskahdus paremmasta ja viattomammasta ajasta. Jokainen festivaali tarvitsee ainakin yhden neuroottisen ja hikisen loppuillan bilebändin, jossa samalla kuuluu elämisen haikeus.
Mikael Mattila:
Altin Gün
Lauantai, 22.00, Aurora
Hollantilais-turkkilainen Altin Gün tuo erikoisempien dj-settien marginaaleista tutun ”anatolisen rockin” eli Turkin alueella tehdyn psykedelian, progen ja muun leveälahjemusiikin tyylikkäällä ja festivaaliystävällisellä tavalla 2020-luvulle. Kolme albumia julkaissut kuusikko maalaa olemassa olevan perinteen päälle poimimalla turkkilaisesta musiikkiperinteestä perinnemelodioita ja iskelmiä ja mankeloi ne haluamaansa muotoon. Kappale nimeltä Yüce Dağ Başında tuoreimmalta Yol-albumilta lienee hyvä käyntikortti: biisin hienovarainen nörttidisko vie mennessään, ja biisin videossakin Litku Klemetin bändin jäsenten näköiset tyypit heiluvat 70-lukulaisissa pehmopornolavasteissa ja syövät hedelmiä.
Pigs Pigs Pigs Pigs Pigs Pigs Pigs
Perjantai, 20.15, Sahara
Harvoin tulee vastaan yhtyettä, jonka nimi tuntuu kuin tapetissa tai seinäboordissa toistuvalta kuviolta. Toki yhtyeeseen voi viitata myös kielellisesti sulavammin vain muodossa ”Pigs” tai ”Pigs x7”, mutta jotain vaikuttavaa tuossa mantramaisessa nimessä on. Sidewaysin vuosittaiseen ohjelmistoon on aina kuulunut yksi ”louhinnan” ystävät alueelle tuova, kalsareissa soittava kovaääninen sonnilauma, ja tänä vuonna rooli on langennut newcastlelaiselle doom/sludge/kraut-jengille. Tuoreimman Viscerals-albumin avaava kappale Reducer selittää aika hyvin homman jujun: fuzzriffit tuntuvat päälle kaatuvilta painajaishahmoilta, joita laulaja Matt Baty yrittää parhaansa mukaan juosta pakoon. Jos ratsaisin festarikävijöitä mahdollisista alueelle kuljetetuista kannabissätkistä, aloittaisin tältä keikalta.