Toukokuussa julkaistaan suomalainen levy nimeltä And Justice for All, ja tällaista musiikkia se sisältää

6.5.2020 11:23

Mitä lie Love Sport -yhtye on tuumanut toista albumiaan nimetessään? Onko yhtye halunnut nostaa hattua Al Pacinon tähdittämälle elokuvalle? Vai ovatko muusikot ajatelleet erästä Los Angelesissa vuonna 1981 perustettua metalliyhtyettä? Tätä ei tarina kerro, mutta se on tiedossa, että Love Sportin albumi And Justice for All julkaistaan 22. toukokuuta, ja tänään Soundissa tulee ensi-iltaan levyn Giant Hoof -kappaleesee tehty musiikkivideo. Katso alempaa.

”Joona Mäkelän tekemässä musiikkivideossa muodon liike kohtaa rytmin. Raajojen, kasvinosien ja työkalujen varjot tanssivat valon ympärillä kuin kärpäset sekavassa kesäyössä”, yhtye kertoo tuotoksestaan sähköpostissa. Teos onkin jälleen mainio esimerkki siitä, että hauskan idean turvin voi tehdä asiallisen videon maltillisellakin budjetilla.

Love Sportin Facebook-kanava löytyy täältä. Yhtyeen jäsenistössä vaikuttavat herrat Max Mäkinen, Aki Pohjankyrö, Mikko Sulonen ja Teemu Tanner.

Lisää luettavaa