Eräänlainen ihmiskoe oli lähteä musanörttinä festarille, jonka ohjelmisto on kaikkea muuta kuin musanörttejä houkuttelevaa tarjontaa. Ensimmäisen vuoden yllättävän hyvin palvelleen kokemuksen jälkeen tunteet ovat ristiriitaiset. Tampere City Festivalin toinen vuosi toi mukanaan tavalliset festarikävijät samalla, kun line up painottui merkittävästi räppiin.
Perjantaina yleisöä oli saapunut paikalle varhain. Jonot portilla kiemurtelivat tuskallisen pitkänä ja olo oli tukala, vaikka mitään ei vielä ollut tapahtunutkaan.
Gettomasa oli järjestäjätahon näkökulmasta oikea artisti täyttämään iltapäivän päälavaslotin, sillä kenttä oli melkoisen tukossa. Jyväskylän kaupungin avainta lavalla heilutellut sonni oli valmistellut paikallisille Kummeli-läpät useaan välispiikkiin. Gettomasan katalogista löytyy lukuisia hittejä yli kymmenvuotisen uran ajalta. Liekö siinä syy, miksi suurin osa kappaleista esitettiin potpureina tai vain puoliksi. Lavashow oli hiottu näyttäväksi kolmen lediseinän, niillä pyörivien videoiden sekä pyrotekniikan voimin. Gettomasa on tottunut esiintymään nuoremmalle yleisölle, jonka vuoksi hän piikittelikin festariväkeä useaan otteeseen pilke silmäkulmassa. Räppikäsiä ei tarvinnut heiluttaa niin paljoa, että yleisö jaksaisi koko keikan läpi.
Väkimäärä rajoitti myös ruuan saatavuutta; pitkät jonot lähes joka kojulle ainakin perjantaina pakottivat valitsemaan ylihintaiset ranskalaiset kolmella haarukallisella briskettiä. Kiskan menu oltiin pieraistu tekoälyllä ja aiheutti nyrjähdyksen aivoissa mitä pidemmälle sitä luki. Muut ruokakokemukset festarilla olivatkin sitten monin verroin parempia. Joka kojulla hinnoissa ei ollut kirpaisevaa festarilisää, esimerkiksi hapanjuurileipään tehdyn frittikanasandwichin sai alle 13 eurolla.
Viikonloppu sisälsi absurdeja tilanteita niin kansan parissa kuin lavoilla. Ridin’ -hitistään tunnettu Chamillionaire asteli Messukeskuksen parkkipaikan lavalle todellisen maailmantähden elkein. Pienen mutkan kautta tosin – Chamillionairea ei festarin toimesta noudettu lentokentältä, vaan VR kuljetti hänet perille. Toki ensin hän kävi vahingossa kääntymässä Seinäjoella, jonka johdosta esiintymisslotti vaihtui päikseen Avaimen kanssa.
Asenteesta ja ulosannista huokui, että hän kuvitteli kaikkien tuntevan hänet ja kataloginsa. Chamillionaire alusti yleisölle, että keikoillaan hän vaatii täydellistä kunnioitusta. Kun hän käskee yleisöä hyppiä, yleisö kysyy kuinka korkealle. Jos joku ei tottele, hän postaa heidät Youtubeen.
Keikka oli viihdyttävä niin hyvässä kuin pahassa. Biisit olivat paljon enemmän kuin ”one hit wonder” -artistilta voi odottaa. Räppi hoitui veteraanilta niin suvereenisti, että levyihin täytyy tutustua tarkemmin. Välispiikeissä liikuttiin jatkuvasti vaarallisilla vesillä. Chamillionaire tiedusteli, onko yleisössä aasialaisia, mustia, tai latinoita, ja ovatko he ylpeitä siitä. Hiljaisen reaktion jälkeen hän kysyi, kuka on valkoinen ja ylpeä siitä. Teksasista tulleena hän lienee tottunut klaanilaisten läsnäoloon – onneksi yleisö reagoi huutaen vasta kun tuon jälkeen artisti kysyi, kuka on suomalainen ja ylpeä siitä.
Chamillionaire halusi myös nostaa lavalle kaksi tyyppiä yleisöstä räppäämään. Tilanne oli jälleen vaarallinen. Kaksi yli-itsevarmaa jätkää pääsivät näyttämään, miten vaativaa duunia yleisölle esiintyminen on, kun puolikkaat humalaiset riimit ja vittu-sanan hokeminen aiheuttivat valtavan myötähäpeän. Yleisön tehtävänä oli päihittää meiningillään Norja ja Ruotsi, johon lopulta Chamillionairen mielestä päästiin. Keikan lopuksi DJ yllätti pyöräyttämällä outro-biisin alkuun Kirkan Hetki lyö -samplen.
Harvinaista herkkua räppifaneille tarjosi Suomiräpin klassikot -nimellä varustettu keikka. Lavalla nähtiin Lyömättömät, Jodarok, Särre, Timo Pieni Huijaus, Kalle Kinos, Juno, Aksim, Tippa ja Sairas T. Aivovuodon Piilotajunnasta sylkee myrkkyy -kappale esitettiin ensimmäistä kertaa livenä kaikilla feateilla maustettuna, kun lavalla Jodarokin rinnalla pyörähtivät Särre ja Kosola. Hidasta flow’ta keikalla edustanut paikallinen Kalle Kinos laukoi pari “maakuntalaulua”, Kosola ja Solonen heittivät freestyleä ja yleisöä riemastuttaneet LÄSKI!– ja Spessujopo-hitit. Keikan loppupuolella lavalle saapui reppu selässään Pokemon-kouluttajalta näyttänyt Tippa. Paukuta sun pimppii ja Mehu paketoivat show’n trap-tyyliin.
Lisää suomiräpin klassikoita edustivat yhteiskeikallaan Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö. Yleisö tuntui nauttivan show’sta, erityisesti urheiluaiheiset biisit saivat tamperelaisyleisön mukaansa.
Päälavalla nostalgialla mässäili The Rasmus. F-F-F-Falling -hitti omistettiin kornisti benji-hyppyä juuri suorittaneelle festarikävijälle. Taustanauhojen kanssa kompastelu hidasti keikkaa pariin otteeseen, jonka Lauri Ylönen kuittasi turhautuneena sanomalla “nauhaltahan se kaikki tulee”. Basisti Eero Heinonen kehui tamperelaisia vetävimmän näköisiksi suomalaisiksi. The Rasmuksen nykyinen musiikkityyli ja sovitukset toi mieleen väistämättä Blind Channelin, jonka kanssa The Rasmus jakaa hankalan yhteistyöhistorian.
Perjantain pääesiintyjä Alan Walker oli tuonut lavalle vierailemaan kiertueillaan laulaneen Robinin sekä Käärijän, jonka Cha Cha Cha -hitistä Walker on tehnyt remixin. Walkerin laserit, valoshow, tai videot eivät kuitenkaan saaneet minusta DJ-keikkojen tai geneerisen EDM-musiikin fania.
Lauantaina meno oli armollisempi niin tungoksen kuin kiinnostavien keikkojen suhteen.
Tampere City festeille yli 65-vuotiaat pääsivät sisään ilmaiseksi. Olavi Uusivirta veti senioriyleisöä paikalle huomattavan määrän ja keikka sai heittämällä itseni sekä muun väen iloiselle tuulelle. Heti ensimmäisen biisin aikana energinen Uusivirta juoksi keskikäytävää pitkin miksausteltalle ja takaisin tervehtien matkalla fanejaan. Yleisöön todella otettiin kontaktia, oli se sitten yhdessä mikkiin laulua tai crowdsurfaamista. Erityisesti reseptoreita hiveli Timo Kämäräisen soiton seuraaminen, oli näpeissä sitten kahdet koskettimet yhtaikaa, sähkökitara tai nylonkielinen akkari. Virtuositeettia ihaillessa aika pysähtyi ja pää tyhjeni ajatuksista.
Tamperelaisia kehuttiin jälleen hyvännäköisiksi, eikä tunnelma latistunut muiltakaan osin keikan aikana. Täydellinen festaribändi, vaikka et tuntisi Uusivirran tuotantoa ollenkaan. Taisi myös olla viikonlopun vähiten taustanauhoja sisältänyt keikka!
Karismatasot olivat maksimissa, kun viime vuoden tapaan Günther saapui jälleen Tampere City -festeille. Pienimmän lavan edusta oli ääriään myöten täynnä yleisöä, joka nautti eroottisesta latauksesta hurmoksessa. Vanhat tutut hitit kuultiin, Ding Dong Song jopa kahteen kertaan. Harva artisti voi uskottavasti laulaa lavalla “I wanna sex myself, right here, now”, mutta Ruotsin pornoviiksipäälliköltä tuo sallittiin. Yllätyksenä setissä oli Güntherin hardstyle-festari Defcon1:tä varten tuotettu xxx-niminen kappale.
Tapahtuman juontaja Jetro Rostedt paljasti striimissään festarin jälkeen, että päälavalla esiintyneen Flo Ridan meininki ei maistunut. Artisti oli kuulemma vaatinut bäkkärikonttiensa sisustusta käännettävän 90 astetta Flo Ridaa miellyttävämpään suuntaan.
25 minuuttia aikataulusta myöhässä alkanut keikka kuitenkin potki alusta lähtien kovaa. Kuohuviinipulloja suihkuteltiin pitkin yleisöä, ilmaisia t-paitoja heiteltiin sekä yleisöä otettiin lavalle tanssimaan bändin ja tanssijoiden seuraksi. Setissä saatiin kolmantena megahitti Low, jota tulivat yleisön seasta lavalle bailaamaan parisenkymmentä naista. Tämän jälkeen oli jätkien vuoro. Lavalla Move, Shake, Drop -remixin aikana vierailleet kollit antoivat kaikkensa – virkistävää nähdä Suomessa todellista heittäytymistä. Pari takaperinvolttiakin heitettiin, tosin jälkimmäinen niistä laskeutui pahan näköisesti kupoli edellä lavaan. Loukkaantumisilta ilmeisesti vältyttiin ja bileet jatkuivat hittien siivittämänä. Myöhäinen aloitus kuitenkin rokotti keikan pituutta. Bändiltä vedettiin PA hiljaiseksi, joka aiheutti hämmennystä sekä lavalla että yleisössä.
Suurimmat odotukseni kohdistuivat saksalaiseen Scooteriin, jota en ollut ennen päässyt näkemään keikalla. Odotukset todellakin lunastettiin, sillä vuosikymmenten tuomalla kokemuksella toimitettu show meni tajuntaan voimalla. Videovisuaaleista huokui korkea laatu, laserit, näyttävät pyrot ja rohkeasti esiintyneet tanssijat toivat tarvittavaa lisä-ärsykettä kokemukseen.
Omaan makuuni konemusiikki ja EDM tarvitsee jonkin huumoriarvon, että jaksan kiinnostua. Scooterin dadaistiset ja absurdit lyriikat ovat itselleni se juttu, joka saa viihtymään. How Much Is The Fish?, Maria, One (Always Hardcore), Ramp ja muut legendaariset jytäbiisit kuultiin keikalla, joka päättyi näyttävästi ilotulitukseen. Jalat olivat festaroinnin jäljiltä jo kannatelleet ruhoa tarpeeksi, joten Scooterin tartuttaman hyvän mielen saattelemana Messukeskuksen pihalta saattoi poistua hieman ennen suurinta yleisöruuhkaa.
Tapahtumaan saapuminen ja poistuminen oli varmasti yksi suurimmista ongelmista. Nysse oli omien sanojensa mukaan lisännyt vuoroja Messukeskukselle, mutta 40 minuutin pysäkillä venailun aikana näin kaksi ohi ajavaa täyttä bussia. Parhaaksi vaihtoehdoksi asettui henkeä uhmaaminen sähköpotkulaudan päällä, että ehti alueelle. Yöllä takseja sai odotella tunteja. Osanotot niille asiakkaille, jotka joutuivat sitä kärsimysten tietä talsimaan.
Yhden lavan pudottaminen pois festareilta toi lisää hengähdystaukoja keikkojen väliin, mutta mielenkiintoisia keikkoja oli myös vähemmän. DJ-keikkojen osuutta toivoisin karsittavan, sillä turhan monella keikalla kuuli samat biisit ja “Are you ready?”-huudatukset.
Ruokatarjonta ja hinnoittelu oli inhimillistä, loppuunmyyty väkimäärä taas hankaloitti montaa osa-aluetta festarikokemuksesta.
Tampere City Festival on erikoisuus, jolta voi odottaa hämmentävää ja harvinaista ohjelmistoa, jota ei muualta löydä.
Teksti: Ville Kangasniemi, kuvat: Julia Hansson
