Ensimmäisenä ylimääräisenä kuullaan oma suosikkini Asfaltin pinta. Tuntuu hyvältä, että yhtye itsekin arvostaa kyseistä kappaletta. Seuraavaksi on vuorossa yhä radiossa soidessaan mieltä lämmittävä Matkustaja ja sitten Hiljaisuus, johon Irina kirjoitti tekstin ja jonka hän levytti Älä riko kaavaa -hittilevylleen kahdeksan vuotta sitten.
Egotripin oma näkemys Hiljaisuudesta on paljaampi ja hiljaisempi, kaikista suomirockin kliseistä riisuttu. Voi kunpa kaikki Pilvien alla, maan päällä -levyn versiot olisivat yhtä onnistuneita.
Egotrippi taitaa tosiaan olla Suomen paras lauluyhtye sitten Kasevan
Yhtye on valinnut uudelta levyltä esitettävät biisit oivasti. Kaunis päivä ja Nopeimmat junat soivat raikkaasti ja solahtavat helposti Egotripin oman, aikuisemman tuotannon sekaan. Mestaripiirroksen sovitus on kerrassaan komea Coldplay-tyyppisiä nostattavia laulustemmoja myöten. Niin, Egotrippi taitaa tosiaan olla Suomen paras lauluyhtye sitten Kasevan.
Kasevasta muistuttaa myös se, että parhaimmillaan Egotripin sanoitukset käyvät suoraan sydämeen ja huonoimmillaan ne ovat kömpelöitä ja suorastaan banaaleja. Juuri sanoituksista uuden musiikin valmistuminen onkin usein ollut kiinni. Sävelmiä, arvatenkin ensiluokkaisia, etenkin Knipillä ja myös Mikki Kausteella epäilemättä riittäisi.
Pidän Egotripissä siitä, että yhtye ei kiinnity liian tiukkaan mihinkään (suomalaiseen, brittiläiseen, amerikkalaiseen) musiikkiperinteeseen, vaan valitsee niistä mielestään parhaat elementit. Enää vuosikausiin Egotrippi ei ole myöskään ollut millään lailla aikasidonnainen yhtye. Niinpä Unihiekkaa-ensihitin vetelä Oasis-rokkaus tuntuu oudolta, melkein toiseen tarinaan kuuluvalta. Sen aikana tosin oivalsin, mitä Mikin pitäisi tehdä levottomille käsilleen. Miten olisi niiden piilottaminen selän taakse?
20-vuotiskiertueen kappalelistan laatiminen on varmasti ollut vaativaa puuhaa. Alkuajoilta mukaan mahtuvat vain ”pakolliset” numerot ja pari yllätystä, kuten hieno Ympyrä. Joskus Egotripin yhteydessä taidettiin puhua powerpopista, mutta juuri mitään sellaista ei yhtyeessä enää ole. Ja klassiseen tyyliin rokatessaan viisikko enemmänkin nautiskelee kuin pyrkii olemaan millään lailla raju. Egotrippi on aikuinen yhtye, ja ilmeisen ylpeä siitä.
Pitkä esitys polki välillä hieman paikallaan, mutta parhaimmillaan Egotrippi oli loistava. Kaiken sattuessa kohdalleen yhtyeen musiikin kauneudessa ja toiveikkuudessa on jotain sellaista, mitä monet tavoittelevat mutta mihin useimmat eivät koskaan yllä.