Kattava otos harvinaisuuksia – CMX | 4.12.2015 Tavastia, Helsinki

Kuljettuja teitä - harvoin kuultuja lauluja
7.12.2015 18:08

Tänä vuonna jo harvinaisen monta keikkaa heittänyt CMX ei lopettanut vuotta perinteiseen itsenäisyyspäivän-konserttiin, vaan peräti kolmen keikan minikiertueeseen. Settilista koottiin kiertueen nimen mukaisesti, ja pääosassa olivat sinkkujen sijaan niiden b-puolet ja muut harvemmin – jos ikinä ennen – keikoilla kuullut kappaleet. Ja niitähän CMX:llä riittää, kuten ainakin kaikki Cloaca Maxima -kokoelmien omistajat tietävät.

Taannoin scifirockooppera Talvikuninkaan kiertueella yhtye sai ristiriitaista palautetta, silloin setti kun oli painottunut konseptilevyn materiaalin lisäksi myös harvinaisuuksiin. Osa tykkäsi, tyytymättömimmät odottivat enemmän hittejä. Nyt kenellekään ei jätetty ennakkoon epäselväksi, että tänään ei Ruoste, Kultanaamio tai Rautakantele soi. Harvinainen setti olikin saanut fanaattisimmat kannattajat lippukaupoille ja sen huomasi loppuunmyydyllä Tavastialla. Harvoin minkään yhtyeen, ainakaan kotimaisen, klubikeikalla on niin sähköistä ja lämmintä tunnelmaa mitä perjantaina koettiin.

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, oli yhtye kovassa iskussa.

Yleisö lauloi, tanssi, hyppi ja eli vahvasti mukana aina keikan aloittaneesta punk-aikojen Lintu-rymistelystä Talvikuningas-levynkin päättävään scifiprogeilu Kaikkivaltiaan peiliin saakka. Kenties bändi myös imi yleisöstä energiaa tai se oli harjoitellut harvinaisia kappaleita tavallista keikkasettiä enemmän, mutta niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, oli yhtye kovassa iskussa. Olli-Matti Wahlströmin tultua kannuihin on muutamilla keikoilla ollut havaittavissa pientä löysyyttä erityisesti joidenkin kappaleiden tempossa, mutta nyt tuo löysyys oli poissa. Mistään teknisesti ääritarkasta ja virheettömästä suorituksesta ei voida puhua, mutta se ei ole ikinä CMX:n tavoitteena ollutkaan. Keikoilla CMX on 30 vuoden jälkeenkin edelleen rehellinen rockyhtye, ja hyvä niin.

Setti oli melko kattava otos koko yhtyeen uran varrelta, muutamaa ep:tä ja levyä lukuunottamatta. Vaikka uudemmista levyistä Iäti ja Seitsentahokas jäivät paitsioon, viimeisin julkaisu Mesmeria oli lopulta ja hieman yllättäenkin vahvimmin edustettuna. Ja vaikkei setissä singlejulkaisuja luvattukaan olevan, oli videobiisi Rakkaudessa ja sodassa mukana. Kappaleessahan ei ole mitään vikaa, mutta keikan luonteen huomioiden sen olisi hyvin voinut korvata jollain muulla.

Erikoisena kuriositeettina yhtye esitti myös hämmentävän ”heviversion” Pelasta maailma -kappaleesta.

Erikoisena kuriositeettina yhtye esitti myös hämmentävän ”heviversion” Pelasta maailma -kappaleesta. Jos samanlaisen version olisi tehnyt mikä tahansa muu bändi, olisi se ollut vain perinteinen, korni, dempataan-kahdeksasosia-säröt-täysillä -heviväännös. Mutta onko se sitä, jos sen esittää kappaleen alkuperäinen tekijä? Pelasta maailma keikkui siinä rajamailla, epäselväksi jäi oliko näin tarkoituksella vai tahattomasti.

Muuten keikasta on vaikea keksiä mitään poikkipuolista sanottavaa, vaikka kuinka yrittäisi. Soundit olivat kohdillaan, ainakin eturivin ja miksauspisteen puolivälissä. johon allekirjoittanut oli sijoittunut. Yhtye oli mainiolla tuulella, A.W. Yrjänä pohjusti lähes jokaista kappaletta lyhyellä juonnolla, Timo Rasio liikkui tavallista enemmän pois omalta tutulta tontiltaan käyden jopa välillä Janne Halmkronan puolella lavaa.

Jos nyt jostain täytyy kitistä, niin keikan alkamisajasta väännettiin vielä keikkapäivänä, ja bändi sekä keikkapaikka eivät oikein tuntuneet olevan samalla sivulla asian suhteen. Tavastia kertoi Twitterissä alkamisajankohdaksi 20.30, kun samanaikaisesti CMX puolestaan twiittasi soittavansa kello 21.00. Yhteisymmärrys kuitenkin löytyi eikä kukaan ilmeisesti ainakaan myöhästynyt keikalta tämän vuoksi, sen verran tiivis tunnelma Tavastian permannolla oli jo kellon lyödessä puoli yhdeksän.

Sivukorvalla yleisön kommentteja keikan päätyttyä kuunnellessa ilta oli erittäin onnistunut ja harvinainen setti tuntui uponneen. Toki harvinaisuus-seteistä jää väkisinkin joltain juuri se oma suosikki puuttumaan, mutta tässä tapauksessa se olisi ollut vain kirsikka kakun päällä. Kuten toverilehtemme Inferno sen hyvin muotoili: ”CMX voisi tehdä tällaisista erikoisilloista vaikka jokavuotisen perinteen. Bändiltä eivät lopu biisit kesken, vaan parinkymmenen kappaleen herkuttelusetti olisi helppo koota kiinnostavaksi vuosi toisensa jälkeen.”

Allekirjoittanut allekirjoittaa tämän täysin.

Settilista: Lintu / Iliman pielet / Sametinpehmeä / Epäonnisten liikemiesten helvetti / Marmori / Kiusaajien kiusaaja / Rakkaudessa ja sodassa / Kain / Fysiikka ei kestä / G / Sivu paholaisen päiväkirjasta / Loputtomasti samaa / Härjät / Laulu palavasta linnusta / Ojai / Pii / Saatana / Eksopaleoklimatologi.
Encore: Götterdämmerung / Pelasta maailma (Raskas sovitus) / Kaikkivaltiaan peili

Teksti ja kuvat: Vesa Siltanen

Lisää luettavaa