Johan tärähti mukavasti! "Uushaastavan metallin" johtotähden Mastodonin Provinssirockin-keikka jäi aikataulullisista syistä kokematta ja asia olikin sitten korjattava pikimmiten pari päivää myöhemmin Tallinnassa. Mainioksi konserttisaliksi usein paljastuneessa Rockcafessa olikin tarjolla taatusti eräs idyllisimmistä Mastodon-keikoista näinä aikoina, sillä suurin piirtein Nosturin kokoiseen saliin oli tiistai-iltana vaeltanut kuutisensataa rockfania – aika moni myös Suomesta. Vastaan käveli esimerkiksi Kotiteollisuuden Jari Sinkkonen ja Mastodon-neitsyytensä menettänyt rumpali toki hehkutti amerikkalaiskollega Brann Dailorin tulitusta suureen ääneen.
Rockcafen sivuparvekkeilta käsin Mastodonin näki nyt todella läheltä. Kitaristi Bill Kelliher oli melkein kosketusetäisyydellä ja Dailor kuritti Taman settiään muutaman metrin päässä. Ja olihan se melkoinen puolentoista tunnin sirkus. Nuottia nuotin perään, iskua toisen jälkeen. Ei välispiikkejä, pelkkää koukeroisen ja uudempien biisien kohdalla vähän suoremmankin metallin juhlaa.
Toisen kitaristin eli Brent Hindsin soitto- ja lavakunto on aina etukäteen jonkinasteinen arvoitus. Tallinnasta oli ilmeisesti löytynyt sopivia suitsukkeita, sillä oikukas muusikko myhäili tyytyväisen rauhallisena koko keikan ajan, vaikka hänellä olikin paikoin lieviä ongelmia kitaravahvistimen kanssa. Varsinainen lavaliikehdintä jäikin Kelliherin ja basistilaulaja Troy Sandersin kontolle ja kaksikko poukkoilikin ympäri estradia suhteellisen aktiivisesti.
Konsertin aikana muutama tosiseikka sai taas kerran vahvistuksen. Mastodonin miesten laulutaidot ovat mitä ovat – ja vaikka tuo pahimmillaan hyvinkin epämääräinen mölinä on "bändin juttu" niin keikan aikana ei voi olla pohtimatta vaihtoehtoa, että yhtyeen rivistöstä löytyisi niin sanottu oikea laulaja… Okei, ehkä homma ei toimisi ja Mastodon menettäisi jotakin hienosta omaperäisyydestään, mutta kuten sanottua: laulajavaihtoehtoa on liiankin helppo jäädä miettimään biisien soljuessa eteenpäin. Tällaisenaan laulua ei livenä periaatteessa edes juuri kuule, sillä miksaajalla on tapana painaa solistien edesottamukset hyvinkin alas.
Myös itse biisit on nostettava tapetille. Bändillä on käytössään kourallinen ehdottomia metalliklassikoita, mutta puolentoista tunnin settiin mahtuu myös tyhjäkäyntiä. Tyhjäkäynti on toki täysin väärä sana jos katselee vaikkapa Dailorin huhkimista, mutta otetaan silti toisto väärässä olemisen uhallakin: tyhjäkäyntiä, tyhjäkäyntiä.
Mutta juuri tämän vuoksi onkin aivan mahtavaa, että Mastodon on noussut nykyiseen asemaansa. Bändin rallithan ovat useimmiten aikamoisen kaukana kertosäevetoisesta tarttuvasta hevirockista, mutta silti yhtye on noussut erääksi raskaan rockin suurimmista nykynimistä. Lähes uskomaton saavutus.
Saapa nyt sitten nähdä, kuinka kauan yhtye vielä kiertääkään viimeisimmän studioalbuminsa tiimoilta. Ainakaan Tallinnassa bändin otteista ei havainnut minkäänlaista väsymystä, vaikka The Hunterin jälkeen kilometrejä on jäänyt taakse huima määrä.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho