Nännejä ja pukuloistoa – itsenäisyyspäivä Bob Hundin kanssa

Yksi tapa, erittäin hyvä sellainen, viettää Suomen itsenäisyyspäivää on Ruotsin indie-ylpeyden keikalla. Niin teki Soundin Arttu Seppänen.

Thomas Öbergin liikehdintä suorastaan huutaa gif-animaatiota. Saamansa pitää.

Samaan aikaan kun miljoonayleisö seurasi vuoden hupsuinta tv-spektaakkelia, noin kourallinen ihmisiä oli kokoontunut kuuntelemaan toisella kotimaisella laulettua indie rockia Tampereen Klubille. Vaikka vuonna 1991 perustettu Bob Hund tunnetaan Suomessa kohtuullisen hyvin, bändi on silti tuntunut aina aliarvostetulta.

Vähäinen yleisömäärä vaikutti illan tunnelmaan tosin pikemminkin positiivisesti. Illan avasi turkulainen, naiivia ja kiireetöntä poppia soittava Pöllöt, jolle ei tämän suurempi yleisö sopisikaan. Se on kohteliaisuus, sillä Pöllöjen itseriittoinen, sisäänpäin kääntynyt ja intiimi pop on parhaimmillaan joko yksin tai pienessä porukassa. Yhtyeen esteettiseen linjaan kuuluu antiklimaattiset ja arkisurrealismia syleilevät tarinat – puolitempoisen Karkkiautomaatin asussa esitettynä. Pöllöt on kuin edellä mainitun ja 90-luvun Belle & Sebastianin synteesi.

Pöllöt

Kaiken lisäksi turkulaisyhtye sopii luontevasti Bob Hundin kaveriksi – muutenkin kuin eläimeen viittaavan nimensä puolesta. Siinä missä Pöllöillä ei ole selkeää keulakuvaa, Bob Hund ruumiillistuu vahvasti juuri keulakuvaansa Thomas Öbergiin. Tuttuun mustaan naamioonsa, pitkään helmikoruun ja kokopunaiseen asuun pukeutuneena hän juoksee heti keikan ensi hetkistä alkaen ympäri lavaa ottaen kontaktia yleisöön mitä erilaisin tavoin. Öberg tunkee mikin haaroväliinsä, kääntää monitorin pystyasentoon ja nousee sen päälle; limboaa mikkitelineen alta, nousee bassorummun päälle ja pyytää yleisön jäseniä vuoron perään avaamaan hänen paitansa nappeja. Pian kaikki napit ovatkin auki, nännit näkyvät ja se on näissä juhlissa sallittua. Blommor på brinnande fartygin ajan yksi yleisön jäsen toimii Öbergin mikkitelineenä.

”Pian kaikki napit ovatkin auki, nännit näkyvät ja se on näissä juhlissa sallittua.”

Jonkun toisen tekemänä nämä temput näyttäisivät kömpelöiltä ja vaivaannuttavilta, mutta kun niitä tekee viisikymppinen, ruotsalaiselta (mutta vähän riutuneemmalta) Iggy Popilta näyttävä karismaattinen Öberg, tilanne on toinen. Hänen gif-animaatioita huutava lavapresenssinsä vie täysin huomion muulta bändiltä, jopa parrakkaalta kosketinsoittaja Jonas Jonassonilta ja hänen neonpinkeiltä puukengiltään.

Bob Hund on siitä outo bändi, että se nuorenee vanhetessaan. Öberg vitsailee asiasta itsekin: Hän mainitsee edellisen, 19 vuoden takaisen Tampereen-keikan, jolloin yhtyeen toinen kitaristi Johnny Essing oli niin väsynyt, ettei jaksanut seistä keikalla ollenkaan (tällä kertaa seisoi). Toinenkin kitaristi, kokovalkoiseen pukeutunut Conny Nimmersjö hyppi osassa kappaleita, kuin soittaisi RHCP:n pompöösiä pomppurockia.

Myös musiikillisesti yhtye kuulostaa nuorentuneen. Siinä missä Bob Hund aloitti 90-luvulla säröisellä indie rockilla, viime vuosina he ovat pukeneet tämän viestiltään saman musiikin 120 bpm -tahtiin junttaavaan, positiivissävytteisen discopopin asuun. Illan aikana kuultiin odotetusti läpileikkaus näiden kahden tyylin välillä. Setti koostui uuden Dödliga Klassikerin materiaalista, vanhemmat kappaleet olivat peräisin pääasiassa yhtyeen pääteokselta Jag rear ut min själ (1998).

Uudelta levyltä settiin oli poimittu parhaimmisto: muun muassa Brooklyn salsa, Din piñata ja Blommor på brinnande fartyg. Viimeksi mainittu on kuin ruotsalaisten versio Arcade Firen milleniaalisesta, voimaannuttavasta pop-anthemista Wake Up.

Encoressa herkuteltiin yhtyeen 90-luvun pääteoksen parissa esimerkiksi akustisen Jag är inte argin ja dramaattisen nimikappaleen Jag rear ut min själin voimin. Yleisö olisi jaksanut kuunnella puolitoistatuntisen keikan jälkeen vielä lisääkin ja yhtye oli silminnähden yllättynyt, kun heidät taputettiin lavalle vielä toiseen encoreen. Vähäisestä yleisömäärästä huolimatta Bob Hund esiintyi varsin hyväntuulisesti ja Öberg vitsaili yleisön kanssa läpi keikan.

“Nämä neljä keikkaa putkeen ja tämä itämainen ilmasto tekevät pahaa äänelleni, meidän täytyy palata Ruotsiin”, Öberg veisteli encoressa viitaten Suomen-kiertueeseen, jonka viimeiseksi keikaksi Klubin esiintyminen jäikin Gongin keikan peruunnuttua.

Bob Hund
6.12.2016
Klubi, Tampere

Teksti ja kuvat: Arttu Seppänen