”Mä vähän tsekkaan onko piuhat kohillaan. Ei ne olleet, mutta selvitellään. Pieni hetki.”
Risto-yhtyeen 20-vuotisen uran huipentava juhlakonsertti on alkanut leppoisasti ja Tavastia-klubikin täyttynyt juuri sopivasti. Settejä on kaksi, tai oikeastaan kolme, sillä soitot polkaistiin käyntiin jo alkuillasta cover-henkisin jamein.
Varsinaisen lavakeikan alussa annetaan sisältövaroitus, sillä jotkin sanoituksista saatetaan tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi. Rankkoja laulunaiheita pehmentävät Risto Ylihärsilän hauskat spiikit, esimerkiksi paniikkisen Lamppu ja lamppu -jumituksen alussa: ”Sanat katoaa, mutta sovitaan, että ne on oikein.” Mies jaksaa myös tsempata yleisöä vakuuttelemalla, että ”Kyllä se oikea keikkakin vielä alkaa.”
Ja huh huh, kaksikymppinen live-Risto on kovempi kuin vauvaikäisenä. Räjähtelevät sovitukset eivät ole iltateen seuraan sopivia, vaan melkoista hardcorea. Hullut syntikkamelodiat vellovat ja kitaroita kuritetaan huolella. Musiikin monipuolisuusmies Ville Leinonen takoo rumpukalvoja kuin loputtomassa transsissa. Kun tähän lisätään vielä reilu annos yleisön eläytymistä, on kuollutkin henkiin herätettävissä.
Toisella laidalla on sitten herkkyyttä. Kauniin pianomusiikin sekaan ujutetaan proge- ja jazz-aihelmia. Pehmeyttä yleisilmeeseen tuo myös indieartisti Lyyti, joka vierailee lavalla molempien settien alussa.
”Seuraavaksi tulee kyllä sellainen setti, että loppuu vittu se keikoilla käyminen!” messuaa etäisesti Grateful Deadin Jerry Garciaa muistuttava kosketinvelho. Tauon jälkeen mustat juhlapuvut vaihtuvat rennompiin asusteisiin. Lavalle kapuaa bändin varhainen rumpali Alina Toivanen, ja itse päällikkö laittaa ”rock’n’roll-lasit” nenälleen.
Korviin virtaa lukuisia klassikoita, kuten Levy-yhtiön jätkät sekä lyriikoiltaan Sielun Veljien happoisimman materiaalin mieleen tuova Hessu kostaa. Monipuolinen biisisetti surffailee koko tuotannon läpi. Kuullaan myös lisää Aurinko aurinko plaa plaa plaa -albumin hittejä ja niistä tuttuja äänimaisemia – avaruus kaikuu, pervot enkelit huokailevat ja helikopteri putputtaa. Tunnelma on niin nostalginen, että tekisi mieli välittömästi Tampere-talon viereiseen suihkulähteeseen, vedellä tai ilman.
Kyselyt kuulumisista kuitataan keikan jälkeen mielenterveyden ikuisia ongelmia pohtien. ”Vaan eipä hätää, ihan mainiosti tässä menee”, huikkaa Ylihärsilä. Lämpimät hymyt paljastavat, että ilta oli erittäin koskettava myös juhlakaluille.
Teksti ja kuvat: Virpi Päivinen